Iltasanomat
Arkeologien löytö: Lapsena oppimamme Jeesus-kuva olikin ehkä väärä
Jeesus on perinteisesti kuvattu parrakkaana ja pitkähiuksisena.
Jeesus on perinteisesti kuvattu parrakkaana ja pitkähiuksisena.
Kai Sinervo
Julkaistu: 5.10.2014 6:54
Kun suomalainen ajattelee Jeesusta, useimpien mieleen tulee uskonnon oppikirjoista tuttu parrakas pitkätukka. Espanjalaisten tutkijoiden löytämässä lautasessa Jeesus kuvataan kuitenkin aivan toisen näköisenä.
Arkeologit väittävät, että kyseessä on yksi varhaisimmista tiedossa olevista Jeesuksen kuvista. Lasilautasen, johon kuva on kaiverrettu, arvioidaan olevan peräisin 300-luvulta.
Lautasen läpimitta on noin 22 senttimetriä, ja sitä uskotaan käytetyn ehtoollisleipien alustana. Esine löydettiin Etelä-Espanjasta Linaresin kaupungin lähistöltä, uskonnollisiin menoihin käytetystä rakennuksesta.
Tutkijat kokosivat kasaan lautasen palaset, joista puuttui vain viidennes. Kuvassa on Jeesus kahden apostolin – mahdollisesti Pietarin ja Paavalin – kanssa. Jeesus näyttää hyvin erilaiselta kuin millaisena hänet on myöhemmin länsimaissa kuvattu: hänen yllään on antiikin filosofin tooga, hän on parraton eivätkä hänen hiuksensakaan ole kovin pitkät.
Löydöstä kertoo muun muassa brittikanava BBC, jonka sivuilta löytyy kuva lautasesta ja sen perusteella tehdystä rekonstruktiosta.
