Raamattutunti, jonka teol. lis. Kullervo Hulkko piti seurakuntien luottamushenkilöiden neuvottelupäivillä 4.11.1959. Oulussa
Raamattutunnin pääkäsite
Varhaiskristillisyydessä ilmeni Jumalan synnyttämä elämä ja liike kaikessa rikkaudessaan. Vaikka Pyhän Hengen työ evankeliumin mukaan osittain tuntui opetuslasten toiminnassa jo Jeesuksen eläessä, (Mt. 10: 1, Lk. 10: 17), tekee jokainen Uuden Testamentin lukija kuitenkin sen havainnon, että vasta ensimmäisenä helluntaina tapahtuneessa Hengen vuodatuksessa, jossa sekä profeettojen ennustukset, että Jeesuksen lupaukset täyttyivät, alkukristillinen ja -seurakunnallinen elämä esiintyi erityisen runsaana ja sykähdyttävänä. Tällaisena se sitten jatkui myös paikallisseurakunnissa, jotka apostoli Paavali lähetysmatkoillaan perusti, ja joille hän kirjoitti lähetyskirjeensä.
Alkukristillisen hengellisen elämän rikkautta edustaa ja lisää ilmiöryhmä, jolle Raamatussa annetaan nimi: armolahjat.
Sanaa armolahja, karisma, käytetään Uudessa Testamentissa aika rajoitetusti. Se esiintyy useita kertoja roomalaiskirjeessä (esim. Room. 1: 11, 5: 15, 16, 12: 6)ja molemmissa korinttolaiskirjeissä, (1. Kor. 1: 7, 12: 4, 9, 28, 31 ja 2. Kor. 11). Edelleen Paavali käyttää käsitettä ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle puhuessaan siitä armolahjasta, joka annettiin Timoteukselle, vanhinten pannessa kätensä hänen päällensä (1. Tim. 4: 14). Sen sijaan armolahja- sana ei esiinny efesolaiskirjeen neljännessä luvussa, vaikka siinä on kysymys perustavaa
ua olevasta kohdasta, joka koskee ns. armolahjavirkoja apostolisena aikana. (30–70). Vielä on karisma -sana meille kaikille tutussa Pietarin sanassa: "Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina. (1. Piet. 4.) Nyt jo voitaneen todeta, että karisma on lähinnä Paavalin teologiaan kuuluva käsite. Etymologisesti karisma on johdettavissa kreikankielisestä sanasta "kharis," joka merkitsee iloa, kiitosta, suosiota, armoa ja tässä yhteydessä nimenomaan Jumalan tahi Kristuksen armoa. (Joh. 1: 11, Apt. 20: 24, Room. 5: 2 ja 1. Piet. 5: 10). Kantasana viittaa siis evankeliumin sydämeen. Se voidaan joskus myös kääntää armolahjaksi. Joka tapauksessa vain Jumalan terveellinen armo voi vaikuttaa armolahjan. Kaikki riippuu yksin armosta, kuten Paavali roomalaiskirjeessä sattuvasti sanookin. "Ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu." (Room. 12: 6).
Näin suppeasti ei käsiteltävää aihetta voi kuitenkaan ottaa. Kun näet Paavali ensimmäisessä korinttolaisten hänelle todennäköisesti tekemiin kysymyksiin (luvut 12 — 14), hän heti alussa käyttää myös sanaa »henkilahjat» eli "hengelliset lahjat» (1 Kor. 12: 1). Sama sana esiintyy vielä myöhemminkin (esim. l Kor. 14: 1). Tämä käsite on asiallisesti aivan saamaa tarkoittava kuin armolahjatkin. Sanojen valinta ja vaihtelu on taas todistus siitä, että Paavali tahtoo sanoa sanottavansa täyteläisesti. Uuden sanan käyttö tuo esitykseen lisäjännitystä ja -valoa. Vivahduserosta kyllä voidaan puhua.
Kun armolahjassa on korostus armossa, on se henkilahjassa Jumalan Hengessä.
Armolahjojen olemus
Ennen kuin ryhdytään selittämään erilaisten armolahjojen ilmenemismuotoja ja tarkoitusperiä, lienee syytä lyhyesti kajota tämän ilmiöryhmän olemukseen ja lakeihin, sen psykologiaan, jos niin rohjettaisiin sanoa.
Apostoli Paavali lausuu, kun hän kirjoittaa korinttolaisille armolahjojen synnystä: "Mutta mitä tulee hengellisiin lahjoihin (voitaisiin kääntää myös: Mutta mitä niihin tulee, joilla on hengellisiä lahjoja), niin en tahdo, veljet, pitää teitä niistä tietämättöminä. Te tiedätte, että kun olitte pakanoita, teitä vietiin mykkien epäjumalien luo, miten vain tahdottiin. Sen tähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: Jeesus olkoon kirottu, ja ettei kukaan voi sanoa: 'Jeesus olkoon Herra,' paitsi Pyhässä Hengessä." (1. Kor. 2: 1-3). Ja hän jatkaa aivan välittömästi: "Armolahjat ovat moninaiset, mutta henki on sama, ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama; ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama. (1. Kor. 12: 4-6).
Kaikkein ensimmäinen kohta, jonka tarkkaavainen lukija panee merkille nyt lainattuun Paavalin sanaan paneutuessaan on se, että henkilahjasta osalliseksi tullut kristitty on Pyhän Hengen hallittavana ja johdettavana.
(vrt. Room. 8: 14). Häntä vetää yhtä väkevä ja vastustamaton voima kuin korinttolaisia, heidän palvellessaan pakanoina mykkiä epäjumalia. Koko epäjumalanpalvelus oli demoonien vaikutusta. Riivaajahenkien vaikutus saattoi jatkua vielä kristittyjenkin kokouksissa. Siihen viittaa apostolin mainitsema Jeesuksen rienaaminen.
Mutta armolahjan saanut kristitty on kokonaan Toisen, Pyhän Hengen vyöttämä. Hän ei itse sille mahda mitään. Hän on suorastaan sisäisen pakon alainen. Hän ei voi kieltäytyä vastaanottamasta hänelle annettua armolahjaa eikä olemasta annetun lahjan välikappaleena. (Gyllenberg, Korinttolaiskirjeet) Hän on — ajateltakoon vain itse Paavalia — kuin konsanaan Vanhan Testamentin profeetta, joka menee sinne, minne lähetetään, ja tekee, mitä määrätään.
Kuten uskonelämän muutkin puolet, ovat armolahjatkin lähtöisin evankeliumista, Kristuksen todistuksesta, jossa Kristus itse on läsnä vaikuttavana voimana.
Paavali ei tätäkään näkökohtaa unohda. Hän kirjoittaa mm.: "Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa, että kaikessa olette rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa, sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu, niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä. (1 Kor. 1: 4--7).
Armolahjat synnyttää todistus Kristuksesta, joka ei ainoastaan kuulu ja kiitä sitten ohitse, vaan joka myös uskotaan. Henkilahjat tulevat ilmi seurakunnan kokouksessa, jumalanpalveluksessa, jossa, sana on kunniapaikalla.
Näin on olletikin, kun on puhe armolahjoista rajoitetussa merkityksessä, kuten ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä. Kaikki ne tulevat kysymykseen seurakunnan jumalanpalveluksessa (Odeberg, Korintierbreven).
Armolahjojen syntyä ja olemusta pohtiessamme näyttää aivan ilmeiseltä, että ne ovat kykyjä tai erikoisvarusteita, jotka apostoleille, evankelistoille ja profeetoille sekä muille kristityille annettiin määrätyn tehtävän suorittamista varten seurakunnan palveluksessa.
Niitä ei noin vain itse valittu eikä hankittu. Ne olivat yksityisten kristittyjen taitoja, joita ei suotu kaikille kristityille. Ne eivät myöskään olleet mitään »kunniamerkkejä, jotka oli saatu jalosta sodankäynnistä pimeyden henkivaltoja vastaan ja jotka sitten pantiin rintaan juhlapäivinä. Ne menettivät, ja vieläkin menettävät merkityksensä, kun niiden kustannuksella yritetään herättää huomiota. Samoin käy, jos armolahjat suuntautuvat toinen toistaan vastaan. Niiden on palveltava yhteistä asiaa, seurakunnan rakentumista, olivatpa ne minkä nimisiä tahansa.
Lopuksi on muistettava, että Raamattu tekee selvän eron armolahjojen ja Hengen hedelmien välillä. Jokaisella kristityllä tulisi olla ne Hengen hedelmät, joista Paavali kirjoittaa Galatian seurakunnille näin: "Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensä hillitseminen. (Gal 5: 22). Sen sijaan armolahjoja ei ole kaikilla parannuksen ja uskomisen armon saaneilla.
Armolahjojen moninaisuus
Tärkeimmät armolahjat mainitaan Raamatussa eri yhteyksissä, mutta täydellistä armolahjojen luetteloa ei ole Uudessa Testamentissa missään. Niinpä esim. aiheemme kannalta keskeisessä ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä
luetellaan vain ne armolahjat, jotka olivat ajankohtaiset Korintton seurakunnassa. Tämä luettelo, joka on Paavalin puhetaidon näyte, lainattakoon kokonaisuudessaan:
"Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat;
toinen tiedon sanat saman Hengen kautta;
toinen saa uskon samassa Hengessä;
toinen taas terveeksi tekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja;
toinen profetoimisen lahjan;
toinen lahjan arvostella henkiä;
toinen eri kielillä puhumisen lahjan;
toinen taas lahjan selittää kieliä. (1 Kor. 12: 8-10).
Jokaisen jakeen lopussa muistutetaan, että po. armolahja on Hengen vaikutusta. Sanonnat »Hengen kautta», »samassa Hengessä," »yhdessä Hengessä» ja »yksi ja sama Henki» merkitsevät aivan samaa. Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niin kuin tahtoo." (1. Kor. 12: 11)
Apostolin luettelo ei todellakaan ole täydellinen, niin monipuolinen kuin se sinänsä onkin. Tämä havaitaan vertaamalla sitä roomalaiskirjeen vastaavaan kohtaan, jossa luetellaan erittäin arvokkaat diakonian, opettamisen ja johtamisen armolahjat. Kehotettuaan Rooman veljiä ja sisaria palvelemaan toinen toisiaan, hän jatkaa: "Jos jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan, kuin hänellä uskoa on, jos virka, pitäköön virastaan vaarin, jos joku opettaa, olkoon uskollinen opettamisessaan, jos kehottaa, niin kehottamisessaan, joka antaa, antakoon vakaasta sydämestä, joka on johtaja, johtakoon toimellisesti, joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten. (Room. 12: 6-8).
Neuvottelupäivillämme lienee syytä kiinnittää huomiota ennen kaikkea sellaisiin armolahjoihin, joilla on merkitystä seurakuntatyössä ja elävässä elämässä yleensä.
1. Tiedon ja arvostelukyvyn armolahja
Kristillinen tieto ja viisaus on aina ollut korkeassa arvossa siellä, missä on tehty täyttä totta olemassaolon suurimmasta kysymyksestä, sielun pelastuksesta. Niin on myös oikeaa oppia vaalittu kuin silmäterää. Erittäin hyvän esimerkin siitä, kuinka vieraita oppeja on kartettu kuin käärmeenmyrkkyä, tarjoaa Vapahtajan persoonaa koskenut keskustelu. Asiaa tuntemattomasta saattaa näyttää yhdentekevältä, opetetaanko, että Poika on samaa olentoa kuin Isä, tahi samanlaista olentoa kuin Isä.
Itse asiassa tässä on kysymys luovuttamattomasta aarteesta. Vanhan kirkon miehet eivät turhan tähden taistelleet henkeen ja vereen asti yhden i-kirjaimen tähden.
Raitista arvostelukykyä ja syvää, jopa salaista viisautta tarvitaan juuri nyt, kun jotakin aivan ratkaisevaa on tapahtumassa.
2. Henkien erottamisen lahja
Jos on aihetta katsoa miehiä ja naisia, joilla on tietoa, ja nimenomaan tiedon armolahja, on myöskin pyydettävä, että henkien erottamisen lahja pysyisi sinä kykynä, joksi seurakunnan Herra on sen tarkoittanut. Henkien erottajan on oltava tarkkakatseinen henkilö, joka kykenee toteamaan senkin, puhuuko hurmostilassa oleva ihminen Pyhän Hengen tahi riivaajan tahdosta. Johan Rautio kertoi Juhani Raattamaasta, että Raattamaa Raamatulla ratkoi oppiriidat ja erotti henget, ja sai lauman pysymään koossa kuolemaansa saakka. Missä ovat ne miehet, jotka erottavat henget.
3. Johtamisen armolahja
Seurakunnan johtaminen ja hallitseminen kysyy epäilemättä omaa armolahjaansa. Tätä lahjaa tarvitaan kipeästi, kun on kysymys niin suurista ratkaisuista, kuin on uuden seurakunnan muodostaminen, kirkon tahi kappelin rakentaminen sekä uusien virkojen ja toimien perustaminen. Mutta ennen kaikkea johtamisen armolahjaa kaivataan silloin, kun pitäjän tahi kokonaisen maakunnan saavuttaa herätyksen ja virvoituksen aika. Hyvän havaintoesimerkin tässä mielessä tarjoaa Suomen kirkon historia 1700-luvulla. Alkoihan tuon sataluvun puolivälissä Uudellakirkolla Turun läänissä voimakas kansanherätys. Sen alkusoluna oli nuori paimentyttö Liisa Erkintytär, joka paimenessa ollessaan sai kääntymisen armon. Pian herätys kulki kylästä kylään ja pitäjästä pitäjään. Jumalan ihmeellinen johdatus oli siinä, että liikkeen keskeisimmäksi henkilöksi tuli Abraham Achrenius, mies, jonka kokemuksista rikkaassa elämässä kuvastuu kokonainen aikakausi, varhaisemman herännäisyyden eri virtaukset, ristiriidat ja taistelut. Suureksi osaksi hänen ansiostaan liike pysyi kirkon uomassa ja hengeltään raitistui raitistumistaan.
4.Profetoimisen armolahja
Kun apostolit olivat vaeltavia lähetystyöntekijöitä, jotka perustivat seurakuntia, oli profeettain tehtävänä julistaa pelastussanomaa perustetuissa seurakunnissa. He olivat Jumalan valittuja aseita ja lähettejä, jotka tinkimättömästi ilmoittivat Lähettäjänsä tahdon omana aikanaan ja omalle kansalleen. Heidän osanaan oli kärsimisen, jopa kuoleman tie ja murheellista todeta, että juuri Jerusalem, hurskauden keskuspaikka, oli profeettojen murhaaja. (Mt. 23: 34). Tämä kaikki oli kuitenkin sulaa armoa.
Meidän on rukoiltava, että Jumala, jolta kaikki lahjat, ja niin myös armolahjat tulevat, lähettäisi keskuuteemme miehiä, jotka olisivat "ajan merkkejä" ajallaan. Raamatun lupaus on tälläkin kohtaa muuttumaton. Kristuksen kirkossa vaikuttaa vielä profetian henki.
5. Rakkauden armolahja
Paavali lopettaa ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä esityksensä hengellisistä lahjoista sanoihin:
"Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä. Eivätkä suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja? Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään? Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista.
Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien.» (1 Kor. 12: 28–31.) Tämä verraton tie on palvelevan ja kaikkensa alttiiksi panevan rakkauden tie. Se on kaikkein suurinta. Se saavuttaa voittoja sielläkin, missä työ näyttää jo toivottomalta.
Kullervo Hulkko
Päivämies 12.11.1959
