Mitä on lakihenkisyys?

Elävä usko vanhoillislestadiolaisesta näkökulmasta.


....jaa?

ViestiKirjoittaja mutsi » 05 Tammi 2007, 00:13

Tartuin tuohon viimeiseen lauseeseesi....eli "Antin-päivän henki oli voimissaan". Kerrohan lisää Taavetti, siitä antinpäivänhengestä siis.!!

Mulla on kyllä se Jussilan kirja ja olen sitä paljonkin lukenut.
Avatar
mutsi
Valvoja
 
Viestit: 303
Liittynyt: 23 Huhti 2005, 22:38
Paikkakunta: Hailuoto

ViestiKirjoittaja Taavetti » 05 Tammi 2007, 03:09

Antinpäivän kokoukset
Vuonna 1945 pidettiin Antin päivän seutuvilla kokouksia, joiden tavoite oli löytää sopu vanhoillisten ja ns pikkuesikoisten välille. Kokouksen innokkaimpin puuhaajien vanhoillisten puolelta ja enimmän pikkuesikoisten osan tavoite oli kylkeytyä siten, että puolin ja toisin tehtäisiin parannus vain rakastamattomuudesta. Muistaakseni kaksi pikkuesikoisten puolelta teki siinä kokouksessa parannuksen eriseurasta, sanoivat sovun löytämisen mahdollisuuden ymmärtäneensä juuri niin, kuten vanhoillisten puolelta melkein kaikki.

Kymmenisen vuotta myöhemmin Antinpäivän kokousten puuhaajat aktivoituivat uudelleen ja alkoivat taistella seurakuntaa vastaan selittäen taistelevansa tunnustuskirjojen puolesta. Pohjana oli sovinnon kaavan, eli yksimielisyyden ohjeen opetuksesta sakramenttien, kasteen ja ehtoollisen merkityksestä. Sen mukaan lapsi saisi uskon vasta kasteessa ja epäuskoinen voisi saada syntinsä anteeksi nauttimalla ehtoollisen. Käytännössä se ilmeni muun muassa siten, että eräät papit kieltäytyivät julistamasta synninpäästön sanoja ehtoollispöydässä. Sanoivat olevan papille turhaa vaivaa, kun melkein jokaiselle pitäisi "ylimääräisenä" ne synninpäästön sanat sanoa. Eräskin ihminen muisteli papin sanoneen hänelle ehtoollispöydässä syninpäästön anomuksen vastauksena, että tässä leivässä ja viinissä on anteeksiantamus.

(Muistin antinpäivän kokouksen pidetyksi vuona 1948, tutustuttani lähteisiin, ajankohdaksi ilmeni vuosi 1945. Siksi korjasin vuosiluvun tekstiin ja nyt kirjoitan tähän viestiin tämän selityksen. Haluan kertoa niin oikeaa tietoa, kuin se on suinkin mahdollista. )
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 17 Tammi 2007, 05:14, muokattu yhteensä 3 kertaa
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 07 Tammi 2007, 10:21

Omia muistoja

Tästä pääsen ilman aasinsiltaa suoraan omiin muistoihini. Törmäsin 1950 -luvun kiistoihin ensi kerran Siionin Lähetyslehdessä olleiden pienten vihjausten kautta, että Siionissa on erimielisyyttä joistakin opin kohdista. Ne luonnollisesti herättivät huolestumista, vaikka olinkin silloin nuori, vähän aikaisemmin rippikoulun käynyt.
Asia ehti jo unohtua, kun törmäsin kiistoihin toisen kerran, nyt konkreettisemmin. Erään ompeluillan yhteydessä sain sivusta seurata, kun johtokunta käsitteli SRKlta tullutta eri Rauhanyhdistyksiin lähetettyä kiertokirjettä, ja kutsua lähettää edustajia Ouluun yhteiseen keskusteluun ajankohtaisista asioista. Keskustelun aiheena tulisi olla suhtautuminen kaste- ja ehtoolliskysymykseen. Sen kutsun ajankohtaisti pienehkön erimielisten ryhmän eri paikkakuntien uskovaisille lähettämä SRKn julkilausumia ja käsityksiä arvosteleva kirjelmöinti. Monet kylämme usksovaisetkin olivat sen saaneet, eräskin veli oli sen johdosta itkenyt ainakin yhden yön ajan.

Nyt en käy sitä enempää muistelemaan, eikä minulla paljoa muistikuvaa olekaan. Pienestä Siionistamme lähti Ouluun yksi henkilöautollinen uskovaisia, väärinkäsitysten välttämiseksi kerron, että minä en ollut siinä joukossa mukana. Kokouksen mentyä mukana olleet kertoivat hyviä terveisiä sieltä, kuitenkaan tarkemmin erittelemättä kokouksen kulkua, ainakaaan minulle. Minäkin olin hyvilläni vielä siinä vaiheessa, mutta sisäisiin myllerryksiin jouduin myöhemmin.

Päivämies kertoi uutisen kokouksesta etusivullaan, otsikkona: Herran suu on puhunut. Uutisen tekstiä en tarkemmin muista.
Äitini oli joskus maininnut, että Kotimaa lehti olisi hyvä tilata, siinä on joskus uskovaistenkin pappien kirjoituksia. Niin tulin tilanneeksi sen lehden, mutta se toi minulle sisäiset ristiriidat. Kotimaa antoi runsaasti tilaa erimielisten lestadiolaispappien kirjoituksille, sitä kautta ne tulivat minullekin uskon sekoittajiksi. Eniten jouduin kysylemääm, onko lainkaan oikeaa, kristillisyyden mukaista tämän kaltainen riitely. Onko oikea usko jossakin muualla, kuin tässä johon minua on lapsuudesta asti opettu. Onko se joku muu herätysliikkeenä tunnetu joukko, joku vapaa suunta tai kenties aivan muu, kuin tämä kristinusko, ehkä joku pakanuskontona tunnettu . Paljoa ei ollut perusteita eikä tietolähteitä etsinnöille, mutta kiivaasti siinä nuorukaisen, 17 vuotiaan pojan aivot askartelivat. Pohjatietona vain vähäinen kansakoulussa jaettu tieto. Siltä pohjalta hylkäsin vähitellen eri pakana uskonnot, lähinnä niiden epäloogisuuden vuoksi.

Valkeuden tie aukeni, kun lopulta pitkän odotuksen jälkeen keväällä saimme monisteen Oulun kokouksen keskusteluista. Senkin oikeellisuutta olivat erimieliset papit Kotimaassa ehtineet arvostella, vaatien jonkun evankelisluterilaisen papin todistusta, ettei sen puheenvuoroja ole mitenkään muutettu. Kokouksen keskustelut kuitenkin selvittivät tilannetta, sen syitä ja tilanteeseen johtaneita vaiheita. Sain samalla lukea miten käytännössä uskovaiset keskustelevat asioista rehellisesti ja avoimesti keskenään, miten tunnon tuskia kokeva pyytää erehdyksiään anteeksi ja miten rakkaasti ja ehdottomana hänelle evankeliumi julistetaan.

Kolmen ja puolen viikon sisäisen taistelun ja kipuilun jälkeen sain minäkin upottaa armon mereen kipeitä asioitani. Kiitos mielessäni lähdin sinä aamuna työmaalleni. Siitä alkaen heräsi kiinostus uskomisen asioita kohtaan aivan uudella tavalla, mutta keskitekoisena ja taitamattomana joudun edelleen kaitaa tietä kulkemaan.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

...Taavetti!

ViestiKirjoittaja mutsi » 07 Tammi 2007, 11:22

Tarkoitatko niitä pappiseriseurakokousten monisteita?

Minulla on niitä 4 kpl. Keväällä ja joulunaikaan 1960 pidettyjen kokousten pöytäkirjoja.

Saimme ne joskus 70-luvun alussa Imatralla Lauri Vento-nimiseltä vanhalta veljeltä. Lauri sanoi, että kun olette nuorempia, ottakaa nämä...

Kyllähän on avartavaa lukea autenttisia juttuja, nämähän suoraan kirjoitettiin nauhoitetuista puheenvuoroista.

Joissain puheenvuoroissa pilkahtaa esiin sellainen, että ehkäisy saattoi olla jo "tulossa" sivistyneiden teologien elämään.

Tämä minun kirjoitukseni meni taaskin asian vierestä; ketjussahan eritellään lakihenkisyyttä...

Hyvää loppiaista! Radio Dei, Oulussa 106,9 lähettää nyt messua Oulujoelta. Nuori Antti Leskelä aloitti juuri saarnan. Pertti Lahtinen uljaasti lauleli liturgiaa!!!
Avatar
mutsi
Valvoja
 
Viestit: 303
Liittynyt: 23 Huhti 2005, 22:38
Paikkakunta: Hailuoto

ViestiKirjoittaja Taavetti » 07 Tammi 2007, 11:34

Ei ole sivuun aiheesta

Kaikissa taisteluissa on ollut tavalla tai toisella kysymys myös lain käytöstä kristityn elämässä.

Tänne ei kuulu radio Dei, kuuntelemme nyt radio Pookista, päivällä mememme taas opistolle, jossa olimme eilen illallakin.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 08 Tammi 2007, 10:57

Sen kutsun ajankohtaisti pienehkön erimielisten ryhmän eri paikkakuntien uskovaisille lähettämä SRKn julkilausumia ja käsityksiä arvosteleva kirjelmöinti. Monet kylämme uskovaisetkin olivat sen saaneet, eräskin veli oli sen johdosta itkenyt ainakin yhden yön ajan.


Tällä kirjelmöinnillä ja sitä myötäilleellä lehtikirjoittelulla repäisi lukuisa pappien joukko itsenä eriseuraksi, ulos Jumalan valtakunnasta.
__ __ __

Vuoden 1962 loppiaisena kokoontui kylällämme uskovaisia Etelä-Pohjanmaalta ja Keski-Suomesta keskustelemaan monista uskoniseen liittyvistä asioista. Halusin ja sain joulun seudun juhlalomani sen ajaksi, kuunteluoppilaana siellä istuin, kolehtia kannoin ajallaan, muuta tointa ei ollut. Illaksi jouduin lähtemään jo junalle palatakseni varuskuntaan.

Joitakin kohtia keskustelustaon jäänyt mieleeni. Eri paikkakunnilta tulleiden kysymysten pohjalta vastauksia etsittiin. Mukana olivat ainakin vanha Antti Koskela, joka käytti monta raamatullista puheenvuoroa. Eiköhän sokea Kivisen Mattikin ollut paikalla, monia veljiä en edes tuntenut, nämä tunsin ja tiesin hyvin, koska molemmilla oli sukua naapurissa ja veljet olivat meilläkin lukuisat seurat pitäneet.

Kahta kysymystä ja niiden vastauksia hiukan pyytäisin valottaa. Kun eriseuran erkaantuminen oli tuoreessa muistissa, tuli pohdittavaksi, onko evankeliumi ja synnin päästö aina ja ehdottomasti ja kyselemättä julistettava? Yhteinen ymmärrys oli ja on vieläkin sama. Evankeiumin kysyjältä ei tarvitse eikä saa kysellä katumuksen syvyyttä. Jumala sen tietää ja se meille riittäköön. Siinä on keskeisesti esitetty ero uuden heräyksen ja vanhoillisuuden välilä.

Yksi poikkeus kuitenkin nähtiin ja yhteisesti oikeaksi ymmärrettiin. Jos kysyjä on eriseuraan mennyt ja hänet eriseuraiseksi tiedetään, on hyvä kysyä, luopuuko samalla eriseurasta. Jos sitä ei tiedä, ei sitäkään tarvitse kyselemään tai tutkimaan alkaa. Jumala tietää kuitenkin kaikki ihmisen salaisimmatkin ajatukset, toimii ja vastaa niiden mukaisesti.

Yksinkertaisen myöntävän vastauksen jälkeen kuka tahana voi evankeliumin päästösanat julistaa ja on Jumalan asia, vahvistaako Hän ne taivaasta. Parannuksen jälkeen sen toivotaan kantavan siihen soveliaita hedelmiä.
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 08 Tammi 2007, 22:50, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja O.M » 08 Tammi 2007, 12:13

Taavetti kirjoitti:Antinpäivän kokoukset
Vuonna 1948 pidettiin Antin päivän seutuvilla kokouksia, joiden tavoite oli löytää sopu vanhoillisten ja ns pikkuesikoisten välille. Kokouksen innokkaimpin puuhaajien vanhoillisten puolelta ja enimmän pikkuesikoisten osan tavoite oli kylkeytyä siten, että puolin ja toisin tehtäisiin parannus vain rakastamattomuudesta.


Kyllä kuulostaa tutulta, kun ajattelee tämän päivän ekumeenisuutta. "Rakkauden" siteillä yritetään nitoa yhteen toinen toisistaan hirvittävästi poikkeavat opetukset. Mutta onhan se Raamatussa ennustettu, että lopun ajalla puhdasta Jumalan sanaa opetetaan kansojen keskellä niin vähän, että Jeesus ihmettelee, löytäneekö hän lainkaan oikeaa uskoa maan päältä toisen kerran tullessaan (Luuk.18:8).

Muistaakseni kaksi pikkuesikoisten puolelta teki siinä kokouksessa parannuksen eriseurasta, sanoivat sovun löytämisen mahdollisuuden ymmärtäneensä juuri niin, kuten vanhoillisten puolelta melkein kaikki.

Kymmenisen vuotta myöhemmin Antinpäivän kokousten puuhaajat aktivoituivat uudelleen ja alkoivat taistella seurakuntaa vastaan selittäen taistelevansa tunnustuskirjojen puolesta. Pohjana oli sovinnon kaavan, eli yksimielisyyden ohjeen opetuksesta sakramenttien, kasteen ja ehtoollisen merkityksestä. Sen mukaan lapsi saisi uskon vasta kasteessa ja epäuskoinen voisi saada syntinsä anteeksi nauttimalla ehtoollisen. Käytännössä se ilmeni muun muassa siten, että eräät papit kieltäytyivät julistamasta synninpäästön sanoja ehtoollispöydässä. Sanoivat olevan papille turhaa vaivaa, kun melkein jokaiselle pitäisi "ylimääräisenä" ne synninpäästön sanat sanoa. Eräskin ihminen muisteli papin sanoneen hänelle ehtoollispöydässä syninpäästön anomuksen vastauksena, että tässä leivässä ja viinissä on anteeksiantamus.


Siinäpä onkin tiiviisti pappiseriseuran taustat. Ei ollut irrallinen ilmiö sekään, vaan tausta oli pikkuesikoisuudessa. Pimentyminen hengellisissä asioissa johtaakin sitten helposti totaaliseen pimeyteen. Laestadiuksen kastekanta oli vanhan Ruotsin kirkkokäsikirjan kanta. Sanamuoto oli suunnilleen: "Lapsi, tahdotko tässä uskossa tulla kastetuksi" jne. 1800-luvun alkupuolella Ruotsin kirkko uudisti sanamuotoa korvasyyhyään vastaavaksi: "Lapsi, tahdon tulla kastetuksi tähän uskoon" ym.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3622
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja hannu » 08 Tammi 2007, 14:50

"Kirjeitä wirwoituksesksi köyhille matkustajille elämän tiellä" sisältää paljon hyviä neuvon ja lohdutuksen sanoja.

J. Raattamaan kirjeestä Isak Huhtasaarelle:

"Mutta miksi sinä (tarkoittaa kolmatta osapuolta Walldenströmiä), joka kerskaat itseäsi laista, panet sen kautta uskovaisille lain ojennusnuoraksi, että heidän pitäisi täyttää laki eli uskon kautta tulla lakiin sidotuksi. Sen kautta tulevat sielut johdatetuiksi armon alta lain alle;sellaista ojennusnuoraa vastaan saarnaa Kristuksen seurakunta ja osottaa Kristuksen ja apostolien opilla vääräksi, että omattunnot sidotaan lakiin. Poisottamattoman turmeluksen tähden on kyllä sisällisella ihmisellä halu Jumalan lakiin, mutta halu ei ole sama kuin lain täyttäminen. Sentähden Jumalan Pojan täytyi tulla lakia täyttämään;hänen kauttaan olemme me lain täyttäjät ja lain opettaja sen taitamattomille ja nille, jotka eivät Jumalan vanhurskautta ymmärrä, vieläpä uskovaiset uskon kautta vashvistavat lain, että elämä joltisesti seuraa lakia. Mutta Kristuksen laki on hänen seurakuntansa ojennusnuora ja sovelias ijes sekä keveä kuorma kaikille ristin kantajille."
hannu
vakiintunut
 
Viestit: 129
Liittynyt: 12 Heinä 2006, 09:53
Paikkakunta: Länsi-Suomi

ViestiKirjoittaja Taavetti » 09 Tammi 2007, 08:42

Muistelin eilenaamulla kylällämme pidettyä Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen alueiden yhteistä uskovaisten keskustelutuilaisuutta. Siellä ei ollut nykyiseen tapaan varsinaista alustusta, vaan jokainen Rauhanyhdistys sai ehdottaa aiheita sen mukaan, kuin aiheelliseksi katsoivat. Niinpä keskusteltavaksi tuli useita aiheita, joissa sen ehdottaneen paikakunnan edustaja lyhyesti esitteli kysymyken ja sen perustelut. Se oli ensimmäinen tilaisuus minulle, jossa kristityt keskustelivat ajankohtaisista ja ehkä kipeistäkin asioista. Myöhemmin olen muutamiin sellaisiin päässyt mukaan itse, monesta aikaisemmin pidetystä olen saanut lukea.

En jaksanut eilen aamulla alottaa toisen keskusteltavan aiheen muistelua, en olisi sitä jaksanut kunnolla loppuun kirjoittaa. Koska asia kummittelee jatkuvasti monilla nettipalstoilla, voin yrittää lyhyesti muistella sitäkin. Oli tullut ajankohtaiseksi keskustella televisiosta kristityn elämässä ja kodissa. Ensimäiset kokemukset oli Suomessa siitä saatu, tv lähetykset olivat alkaneet jonkin verran aikaisemmin. Tietoa siis oli, oli saatu myös terveisiä Amerikan kristityiltä, siellä lähetyksiä oli ollut jo useita vuosia. Suomessa oli myös näköaloja elokuvista, niiden tasosta ja vaikutuksesta uskovaiselle uskon kannalta. Oli alettu esittää samoja, uskovaiselle sopimattomiksi todettuja elokuvia uudessa kotiteatterissa, televisiossa. Monipuolista kokemusta ja tietoa siis oli, ei kuitenkaan ollut aavistutakaan, mitä on tulossa.

Keskustelu kylämme uudessa hienossa urheilutalossa (täällä ei ole koskaan ollut Rauhanyhdistyksellä omaa taloa, kun sellainen vihdoin saatiin, se on lähempänä kirkonkylää) oli siis monipuolista ja kiihkotonta. Korostan näitä kahta asiaa, koska olen havainnut monia väiteitä, että kiihkon vallassa olisi päätöksiä tehty. Kiihkoilijat ovat olleet muita, kuin raittisti uskovia kristityitä. Joku muisteli keskustelussa aikaa, kun vastaava keskustelu käytiin radiosta, sekin oli siis muistissa, ei suinkaan unohduksissa. Eräässä puheenvuorossa muisteltiin vanhaa keskustelua, että kun oli todettu radion sopivan kristitylle, mutta on aiheellista itsekunkin valvoa, mitä sieltä kuuntelee. Siihen oli joku sanonut: Kun sieluvihollinen syöstiin alas taivaasta, se sieppasi radion kainaloonsa ja sanoi, tällä minä voitan monta ihmistä puolelleni.

Sen jatkoksi totesi tämä muistelija, varmaan vihamies sieppasi toiseen kainaloonsa television, että tällä voitan vielä useampia sieluja itselleni.
__ __ __

Tällä tavoin televisio asiaa käsiteltiin eri puolilla maatamme, kuitenkin haluttiin kuulla, miten siitä toiset uskovaiset ajattelevat ja ymmärtävät. Siksi sitä ei haluttukaan jättää paikallisten pohdintojen varaan, vaan lähetettiin kyselyjä keskusyhdistykellemme. Siellä sitä käsiteltiin kyselyjen pohjalta ja Jumalan sanasta viisautta etsien. Niin muotoutui ajatus kannanilmaisuksi, joka alistettiin SRKn yleisen kokouksen käsitteyyn, jossa se tuli hyväksytyksi. Niissä kokouksissa en ollut mukana, muistan kuitenkin suunnilleen sen sanamuodon, jolla kannan ilmaisu alkoi. Alussa oli jae Pietarin epistolasta eli kirjeestä: "minä neuvon teitä kuin outoja ja muukalaisia, välttäkäät lihallisia himoja, jotka sotivat sielua vastaan," Televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin. Raunyhdistysten johtokuntia kehotetaan valitsemaan sopivia henkiköitä hoitamaan tässä asiassa tuntonsa turmelleita jäseniään.

Sanamuodon muistan vajasti ja epätarkasti mutta tässä tuli olennaisin esille. Ei ollut siis hetken mielijohteesta, eikä valmistelemattomasta tai sanelupäätöksestä, vaan monipuolisesti, huolellisesti ja kiihkottomasti valmistellusta kannan ilmaisusta, jossa oli ja on Jumalan Pyhän Hengen ohjaus ja Raamatun sana tärkeimpänä ohjeena. Monet Raamatun kohdat olivat myös hoitamisien ohjeen perustana, ei sekään ihmisten keksintö ollut, eikä ole tänäänkään. Ei silloin voitu silloin edes aavistaa, miten tärkeästä ja vaikeasta asiasta oli lopulta kysymys. Kopioin tähän lopuun hiukan pidemmästi kannan ilmaisun alussa mainittua Pietarin kirjeen kohtaa.

1. Pietarin kirje 2
9 Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen pappeus, pyhä kansa, omaisuuden kansa, ilmoittamaan sen voimaa, joka teitä pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa kutsunut on,
10 Jotka ette muinen kansa olleet, mutta nyt olette Jumalan kansa: jotka ette muinen armossa olleet, mutta nyt te armossa olette.
11 Rakkaat veljet! minä neuvon teitä, niinkuin outoja ja muukalaisia: välttäkäät lihallisia himoja, jotka sotivat sielua vastaan,
12 Ja pitäkäät hyvä meno pakanain seassa, että ne, jotka teitä panettelevat niinkuin pahointekijöitä, näkisivät teidän hyvistä töistänne ja kiittäisivät Jumalaa etsikon päivänä.
13 Sentähden olkaat alamaiset kaikelle inhimilliselle säädylle Herran tähden, olisko se kuninkaalle, niinkuin ylimmäiselle,
14 Taikka päämiehille, niinkuin niille, jotka häneltä lähetetyt ovat pahointekiöille rangaistukseksi ja hurskaille kiitokseksi.
15 Sillä se on Jumalan tahto, että te hyvällä työllä tukitsette hulluin ja tyhmäin ihmisten suun,
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 11 Tammi 2007, 20:08, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Tammi 2007, 11:53

Esikoisuudesta

Alkuaan kyselin meillä vierailleilta veljiltä tietoa esikoisuudesta, koska oli ilmennyt kyselyjä sen vanhan eriseuran tiimoilta. Kysymys joka vaivasi itseäni ja muutamia läheisiäni kuului lyhykäisyydessään: Onko kristillisyyteen tunkemassa jotakin sen tapaista, mitä näemme esikoisuudessa. Paikkakuntamme esikoislestadiolaiset tunsimme lähinnä siitä, etteivät he hyväksyneet ikkunaverhoja, kukkia ikkunoilla eikä miehillä kravattia. Yleensä he eivät käyneet Rauhanyhdistyksenseuroissa, mutta joskus sattumalta käydessään saattoi tarttua puhujan kravattiin moittien: Sinäkin puhujana ja tuota pirun hirttonuoraa pidät kaulassasi.

Olin ollut muutamia kertoja SRK.n kesäisissä kokouksissa suviseurojen yhteydessä, joissa tunsin veljellistä rakkautta ja avointa kipeidenkin asioiden kiihkotonta tarkastelua vallitsevaksi. Kun sitä taustaa vasten jouduin vertaamaan kysymystä, joka nousi opillisesta suhteesta esikoislestadiolaisuuteen, en voinut välttyä ristiriidoilta. Lukiessani Juhani Raattamaan kirjettä esimerkiksi silloin ajankohtaisesta kysymyksestä lattian maalaamisesta, jossa kirjeessä se jätettiin itse kunkin ratkaistavaksi. Jouduin kysymään, pelkästään joissakin ikkunaverhoissa, kukissa tai kravateissa pelkästään ei voi olla eron syy. Sen täytyy olla jossakin syvemmällä ja vakavammissa asioissa, mutta missä? Siihen kyselyyn minulle neuvottiin edellä mainittu kirja, Kutsujen armo. Oikeastaan petyin, kun siinä Heikki Jussila kirjoitti enimmäkseen uusheräykseen liittyvistä asioista, esikoisuudesta oli vain muutamia viittauksia ja mainintoja. Jotakin oli kuitenkin, yritän nyt etsiä niitä kohtia ja sen jälkeen muista käsiini joutuneista kirjoista ja muistelmista myös poimintoja.

Kutsujan armo, kirjan sivulla 107 Jussila otsikoi kappaleensa: Katkelmia esikoisriidasta.
Esikoisriita on jo vanha ilmiö Ruotsin Lapissa, Pohjois-Norjassa ja Amerikassa. Etelä-Suomeen se tuli tämän vuosisadan alussa. (1900-luku) Sinne saapui Ruotsin Lapista saarnaajia, jotka saivat kannattajia Helsingissä, Tampereella, Viipurissa, Lappeenrannassa, Joensuussa ym. Sekin lohkaisi eri hengellään ja eri opillaan eriseuran kaikkialla, mihin se sai jalan sijaa. Siinä oli ylpeä henki, niin kuin Kainissa ja Esaussa ym. esikoisissa.
__ __ __

Olin käymässä Leppävirran kirkolla, jonne oli poikennut esikoissaarnaajiakin. Kristityt pyysivät, että minäkin jäisin seuroihin. Kun Milen oli ensinnä puhunut, niin vaadittiin, että minun (Heikki Jussila) on pidettävä toinen puhe. Puhuin Hebr, 2n luvun johdolla. Kysyin: ”Onko se evankeliumi, jota olen Wilhelm Markkasen kanssa teille saarnannut, ja jonka olette ottaneet vastaan, Pyhän Hengen kautta taivaasta lähetetty?”
”On,” kristityt vastasivat. ”Siis esikoisuus, jota nämä miehet saarnaavat, on eri oppi ja eri seura. ” Silloin kristityt tekivät parannuksen siitä, että he olivat olleet vierailla tulilla.
__ __ __

Esikoisista eronneita, jotka eivät alistuneet ”Gellivaaran komentoon” kutsuttiin Amerikassa pikkuesikoisiksi.” He ottivat vastaan Suomesta tulleet uudestiheränneiden saarnaajat Saarenpään ja Pyörteen ja sen jälkeen Spetsin ym. Sen joukon kutsumana kävi Pauli Rantalakin viimeisen matkansa Amerikassa. Häntä kyllä kiellettiin Helsingin suurissa seuroissa lähtemästä näiden kutsumana ja hän lupasikin olla lähtemättä. Mutta kuitenkin hän lähti ja kulki samassa joukossa, jossa Saarenpää ja Pyörre olivat edellä liikkuneet.
__ __ __

Jatkan vielä tämän aiheen tutkimista, ´kirjoitan lisääkin, kunhan ehdin ja jaksan.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Tammi 2007, 22:51

Heikki Jussila kirjoitti: (sivu 110) Amerikan kristillisyyden vaiheista.
Sitä kirjeenvaihtoa, joka tämän asian johdosta julkaistiin, on painettuna
julkaistu sekä Amerikassa että Suomessa. Luultiin että Raattamaan vaimo Karoliina, joka miehensä puolesta kirjoitti, olisi käyttänyt kavaluutta. Mutta kun Salomo Rautio sai parannuksen armon, teki hän julkisen tunnustuksen, että hän on osallinen siihen raskaaseen rikokseen, että esikoiset väärensivät Raattamaan kirjeitä, joita pantiin painoon ja julkaistiin nimellä: Vanhinten kirjeitä.
Vuonna 1923 ollessani ensimmäisellä matkalla Amerikassa, Rautio kertoi siitä. Kun totuuden Henki uskovaisissa kuulee valheen hengen kavaluutta, joka on paljolla rahalla pantu matkaan ja kuitenkin turhaan raukeaa, niin ei uskoisi, että niissäkin ihmisissä on ollut aikaisemmin Herran Henki. Mutta Raamattu näyttää, että kristillisyys koetellaan samoin, kuin uskovaiset on alussakin koeteltu. Raamattu sanoo, että he omaa häpeäänsä vaahtoavat. (Juud. 13)
__ __ __

Olen Calumetissa, Mich, kesäkuulla 1923 Salomon Rautiolta itseltään kuullut asiasta tarkan selostuksen. Kyllä on kauheaa, kun totuus on noin pois otettu, niin että valheet eksyttävät vielä nykyisiäkin tutkijoita ja tiedemiehiä, Myöskin poikani Oskari H, Jussila on tämän selostuksen Salomon Rautiolta itseltään kuullut Calumetissa 1921, samoin koko Calumetin seurakunta aikoinaan, kun Rautio teki parannuksen. Nyt on jo Uuras Saarnivaara kirjeessä pastori P.A. Heidemanille väittänyt, että vanhoillinen kristillisyys on seurakuntaoppiin nähden siirtynyt Raattamaan aikaiselta linjalta yhden seurakunnan linjalle.
Tämä väite on joka suhteessa väärä. Olin ollut yli viisitoista vuotta uskomassa Raattamaan eläessä ja vaeltanut seuroissa pohjoisessa, etelässä, idässä ja lännessä, eikä seurakunta oppi ole siitä ajasta vähääkään muuttunut. Eikä kukaan olisi silloin uskonut, että Raattamaa olisi kahden tai useamman seurakunnan linjalla. Raattamaa itse selitti ahkerasti Matt. 18 lukua ja neuvoi, että missä useampia päiviä pidetään seuroja, siellä on myös tätä lukua selitettävä, jotta Kristuksen kirkkolaki, seurakunnan kalleus ja synninpäästön valta kirkastuisi.
__ __ __

(Sivulta 115)
Eetu Hurula sanoi Calumetissa v. 1923 entiselle ystävälleen Vesalan Erkille, joka ennen Amerikkaan menoaan oli tunnettu Kiimingissä vakaaksi ja ymmärtäväksi kristityksi: ”Olen kuullut, että sinä olet mennyt uuteenheräykseen.” ”Olen saletti uudestiherännyt, ” vastasi hän, lisäten: ”Vasta sitten minä sen oikein käsitin, kun minulle näytettiin tunnustuskirjasta, että Lutherus oli opettanut lain kolmannen käytännön, jota ei ollut ennen lestadiolaisessa kristillisyydessä opetettu.” ” Ei se ole Lutheruksen opetus, vaan se tunnustuskirjan osa on tehty lakilaisten kokouksessa v. 1574, eli siis 28 vuotta Lutheruksen kuoleman jälkeen.,” huomautin hänelle.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja O.M » 12 Tammi 2007, 09:31

Taavetti kirjoitti:(Sivulta 115)
Eetu Hurula sanoi Calumetissa v. 1923 entiselle ystävälleen Vesalan Erkille, joka ennen Amerikkaan menoaan oli tunnettu Kiimingissä vakaaksi ja ymmärtäväksi kristityksi: ”Olen kuullut, että sinä olet mennyt uuteenheräykseen.” ”Olen saletti uudestiherännyt, ” vastasi hän, lisäten: ”Vasta sitten minä sen oikein käsitin, kun minulle näytettiin tunnustuskirjasta, että Lutherus oli opettanut lain kolmannen käytännön, jota ei ollut ennen lestadiolaisessa kristillisyydessä opetettu.” ” Ei se ole Lutheruksen opetus, vaan se tunnustuskirjan osa on tehty lakilaisten kokouksessa v. 1574, eli siis 28 vuotta Lutheruksen kuoleman jälkeen.,” huomautin hänelle.


Joo, lain kolmas käyttö löytyy vain Yksimielisyyden ohjeesta, joka ei todellakaan ole Lutherin kirjoittama.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3622
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 12 Tammi 2007, 11:09

Ajattelin jo lopettaa nämä lainaukset

Selatessani kirjan loppuosaa, sattui silmiini kuitenkin kohta, jonka ajattelin lisätä kevennykseksi, mutta myös esimerkkinä, miten helposti voi eksyä aivan epäolennaisissakin seikoissa, kun oikea hengen valkeus katoaa. Sivulla 184 Jussila kirjoittaa:

Alkuun uudestiheränneillä oli sellainenkin pyhitysoppi, ettei kristitty saa nauraakaan. ”Ei Jeesuskaan nauranut,” he sanoivat. Saarnaaja Kaaperi Halonen, joka oli leikin tunteva mies, tuli isännän kutsumana seuroja pitämään. Aamulla hän keksi sellaisen leikin, että piilotti toisen sukkansa sänkyyn ja rupesi sitä etsimään. Kun emäntä kysyi: mitä se tuo Halonen etsi? hän vastasi: ”Kun tässä talossa oli emäntäkin ennen uskomassa, niin säilyivät omat ja vieraan tavarat, mutta kun emäntä on mennyt uuteenheräykseen, niin minulta on varastettu sukka.” Silloin emäntä purskahti nauramaan. Mutta sukkakin löytyi heti. Silloin emännän oman pyhyyden rakennus oli särkynyt, ja hän teki parannuksen.

__ __ __

Paljon enemmän Hekki Jussila kirjoitti, jos enemmän kiinnostaa, voitte etsiä käsiinne kirjan ja lukea siitä lisää. Hän kirjoitti hiukan myös enemmän pikkuesikoisuuden harhasta, kuin mitä tähän olen lainannut. Ehkä näistä saa jonkinlaisen kuvan tapahtumien luonteesta, myös siitä että täysin vastakkaisilta tuntuvat synnin vapauden ja lakihengen harhat kulkivat kuitenkin käsi kädessä, toistaan moittien, silti joissakin kohdissa toisiaan tukien ja väärässä opissa ruokkien.

Kaipaamaani tietoa esikoisuudesta en saanut tästä kirjasta, tai sain, mutta se ei vahvistanut mitenkään aikaisemmin saamaani käsitystä, tiedot olivat aivan toisenlaisia. Ensimmäinen sellainen oli viittaus, että me vanhoillise julistamme Herraa Jeesusta ainoana esikoisenamme. Toinen oli viittaus esikoisten neuvostoihin tunnusmerkinä sekä isolle että pikkuesikoisuudelle. Kolmantena viittaus erilaiseen käsitykseen Paavalin kirjeen kohdasta: että esikoisten alkuperäinen tulkinta kuului: Esikoisten seurakuntaan. Paavalihan kuitenkin kirjoitti: esikoisten seurakunan tykö. Mikä ja mitkä ovat ne esikoiset ja miten se on ymmärrettävä, jää nyt odottamaan seuraavia vaiheita. Samoin esikoisuuden erilainen lakihenki, josta on toki viittauksia esimerkiksi Laestadiuksen postillan kokoamisesta. Esikoisillehan se postilla on yksi keskeinen kohde, seuroissa kuulemma luetaan siitä yksi saarna aluksi ja siitten vasta alkavat seurapuheet. Kuten olemme havainneet, uusheränneiden pesässä, Kittilässä siihen otetiin mukaan myös Laestadiuksen lakisaarnoja ajalta ennen kohtaamsta Lapin Marian kanssa. Siis jotakin on esikoisuuteenkin siirtynyt myös uusherännisyyden hapatuksesta.

Niistä ja muutamista yksityisistä keskusteluistani ehkä kirjoitan myöhemmin, samoin Porin Rauhanyhdistyksen historiikista, joka selvitti minulle esikoisuuden luonnetta eniten.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 13 Tammi 2007, 19:15

Kuultua ja koettua esikoisuudesta


Seudullamme on jonkun verran esikoislestadiolaisia, niin olen jonkinlaista tietoa heistä. Äitini kertoi eroksi lähinnä edellä mainitut kukka, ikkunaverho ja kravattiopit. Veljeni kävi kerran esikoisten seuroissa, hän kertoi siellä luetun Laestadiuksen postillasta ensin ja sitten olivat alkaneet seurapuheet. Käytäntö oli sellainen, että yksi luki tekstin ja toinen puhuja piti siitä puheen. Käytäntöhän on tuttu minulle lapsuudestani, jolloin vielä oli vanhoillisillakin sama käytäntö. Olen kuullut sen alkaneen silloin, kun Juhani Raattamaan näkö kävi heikoksi, niin paremmin näkevän piti hänelle teksti lukea.
Veljeni kertoi heidän saarnansa alussa olleen lakia, siis luetteloa mikä on syntiä ja sen jälkeen samassa saarnassa evankeliumia. Kahdella puhujalla oli siis samanlainen kaava. Samoin kertoi Aulis Zidbeck kirjassaan Juhani Raattamaasta omana muistonaan esikoisten seuroista, että heidän saarnatyylinsä oli hakkaavaa. Eräs kylämme vanhoillinen muisteli hautajaisia joskus ennen sotia, kun oli ollut vanhoillinen pappi siunaamassa ja hautajaispuheen pitänyt. Esikoiset olivat kauhistelleet, kun vainaja oli tunnettu pahasta menosta eläessään, eikä pappi ollut lainkaan saarnannut lakia. Esikoisilla oli siis lakisaarnan vaatimus opissaan ja käytännössään.
Vahvistusta sain sille käsitykselle, kun kerran keskustelin erään esikoisten joukkoon kuuluvan nuoren kanssa seuroissa käynnin tarpeellisuudesta. Hän sanoi sen olevan tarpeellista, että tietää, mikä on syntiä. Sen mukaan siis lakia on saarnattava uskovaisillekin, että tieto säilyisi ja lisääntyisi. Vastasin meillä(vanhoillisilla) kyllä tietoa olevan, mutta uskoamme on tarpeen ruokkia ja vahvistaa. Sen tämä nuori myönsi niinkin olevan. Samasta asiasta oli keskustelua erään nuoruudessaan esikoisten joukossa kulkeneen, mutta myöhemmin vanhoillisiin parannuksen armon saaneen henkilön kanssa. Hän oli kysynyt vanhoilliselta keskustelukumppaniltaan, mistä sitten tietää, mikä on syntiä, jos sitä ei saarnoissa sanota. Tämä ystävä oli vastannut, että omatunto sen sanoo ja kertoo. Aivan oikea vastaus, mutta ajan oloon vuosien varrella se on saanut vääriä painotuksia, joita on syytä tarkastella lähemmin. Palaan asiaan myöhemmin, nyt jatkan esikoisuuden menneisyyden tarkastelua. Mainitsen kuitenkin tarkennuksena, että vain Jumalan sanaan sidottu kristityn omatunto on luotettava ohjaaja tiellämme.

Eräs nuori oli 1930 - luvulla kulkenut sekä esikoisten, että vanhoillisten seuroissa, etsien oikeaa uskoa. Molemmat olivat tuntuneet hyviltä ja oikeilta, vain esikoisten jatkuva morkkaaminen Wäinö Havaksesta oli tuntunut pahalta, sillä tämän etsijän mielestä Havas oli hyvä pappi. Lopulta tämä etsijä oli saanut parannuksen armon vanhoillisuuteen. Kysyin häneltä, kuuluiko esikoisten opetukseen lakisaarnan vaatimus ja hän kertoi sen kuuluneen.

__ __ __

Otteita Porin Rauhanyhdistyksen historiikista vuodelta 1974,
jonka on kirjoittanut Kauko Vuonokari. Poimin lähinnä vain tämän viestiketjun aiheeseen keskittyviin kohtiin. Tämä kirja avasi muutamia kaipaamiani kohtia esikoisuuden luonteesta ja leviämisen historiasta. Aluksi otan kuitenkin hiukan myös molempien alusta ja leviämisestä alkaen kirjan sivulta 37.
Jos haluamme paikallistaa näiden liikkeiden kehdon paikallisesti, niin voisimme puhua jällivaaralaisuudesta ja kittiläläisyydestä. Edellisen johtajaksi tuli Joonas Purnu Jällivaarasta ja jälkimmäisen Pietari Hanhivaara Kittilästä.
Ennen kuin kehitys kohti eriseuraa saavutti tämän vaiheen, oli Haagar ollut raskaana kauan. ”Se on vanhan käärmeen kavala ansa, jolla hän ihmisiä kietoo omakseen, että hän näyttää vanhaa alussa saarnattua evankeliumia niin voimattomaksi, että sitä pitää alkaa muuttamaan, toisin saarnaamaan ja toisin kirjoittamaan. Uskon saarna on muka löysää ja pehmeää. Ihmiset ovat vaipuneet uneliaisuuteen ja syntiin. Sen tähden pitää saarnata töitä ja pyhityksestä, että ihmiset heräisivät parempaan valvomiseen ja totisempaan kilvoitukseen. Tässä ilmenee toinen tapa saarnata ja kirjoittaa. Tällä eksytetään omattunnot uskon sanasta ja Jeesuksen ansiosta töihin ja lakiin. Näin synnytetään paljaita orjia jotka pilkkaavat ja vainoavat lupauksen kautta syntyneitä.
Tämä saarna on oikea maailman loppuun asti: Parannusta siinä, missä ovat paheet valloille päässeet, armo ja anteeksiantamus katuville ja uskovaisille. Sillä evankeliumi on Jumalan voima itse kullekin uskovaiselle autuudeksi. Ei uusi ihminen, joka Jumalan jälkeen luotu on, tule uudistetuksi lain töillä. Vain uskon kautta Jeesuksen tuntemisessa se uudistuu missä se on ensi kerrankin elämän ja hengen saanut.” (Lainaus Leonard Typön tekstiä. Koko lainaus kirjasta: Aikaa on vähän, Porin Rauhanyhdistyksen historiikki vuodelta 1974, kirjoittanut Kauko Vuonokari)
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja JIA » 13 Tammi 2007, 19:45

Sinulla Taavetti on mainio tyyli tuoda esiin tällaista "historiaa". Kerrot rauhallisesti ja vakaasti ja todella huomaat asian ytimen. Kiitos sinulle viisaista kirjoituksistasi!
JIA
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 14 Tammi 2007, 10:12

Esikoisuudesta


Roomalaiskirje 9
11 ja ennenkuin kaksoset olivat syntyneetkään ja ennenkuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin-että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden-
12 sanottiin hänelle: "Vanhempi on palveleva nuorempaa",

11 Sillä ennen kuin lapset syntyivätkään ja kuin ei he vielä hyvää eikä pahaa tehneet olleet, että Jumalan aivoitus pitäis valitsemisen jälkeen seisovainen oleman, ei töiden tähden, vaan kutsujan armosta,
12 Sanottiin hänelle: suuremman pitää vähempää palveleman.


11 (9:11-12) Jo ennen kaksospoikien syntymää, ennen kuin he vielä olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa, Jumala sanoi Rebekalle:
"Vanhempi on palveleva nuorempaa."

Näin Jumala osoitti, että hänen suunnitelmansa perustui hänen omaan valintaansa, ei ihmisen tekoihin vaan kutsujan tahtoon.
__ __ __

Yllä on Roomalaiskirjeen teksti kolmena eri suomennoksena, ensin vuoden 1933, sitten vanhan Biblian ja kolmantena uusimman käännöksen mukaisena. Nämä jakeet olivat 1938 mukaisina Vuonokarin kirjassa, josta jatkan kopiointia vielä vähän matkaa, tarkoituksena etsiä esikoisuuden ja vanhoillisuuden olemuksen salaisuuksia:

19 vuosisadan (1800 – luvun) lopulla ilmeni ristiriitoja Tornion jokilaaksossa ja siitä länteen olevan kristillisyyden keskuudessa. Näistä erimielisyyksistä säilynyt tieto on niin monisäikeistä ja osittain ristiriitaista, että totuuden löytäminen sen perusteella lienee ylivoimainen tehtävä. Ainoaksi päteväksi totuuden tunnukseksi jää Herran Jeesuksen osoittama: ”Heidän hedelmistänsä tuntekaa heidät,”

Eräänä kiistelyjen aiheena oli kysymys esikoisten seurakunnasta. (Esikoisten ”seurakuntaan” vaiko ”seurakunnan tykö? Hebr. 12:23) Raattamaan opetuksen mukaan tällä etsikkoajalla esikoisia olivat ensiksi elävään kristillisyyteen syntyneet ja esikoisseurakunta niillä seuduilla oleva kristittyjen seurakunta, missä nämä kristillisyyden vanhimmat olivat. Osoittaakseen vastustajiensa olevan velvollisia kuulemaan heitä, Joonas Purnu ja hänen ympärilleen ryhmittyneet saarnaajat ottivat Raattamaan kuoltua esikoisuuden omiin nimiinsä ja perustivat ”esikoisten seurakunnan” hallituksen Jällivaaraan.
Tällaista tarvetta ei ollut eikä saanutkaan olla niillä, jotka uskoivat Pyhän Hengen hallitukseen Jumalan valtakunnassa.
Murheellisena ajan tapahtumista kirjoittaa vanhin Isak Poromaa eräälle saarnaaja veljelle 20.10.1903 mm: ”Lähes 55 vuotta olemme voitolla pysyneet Karitsan veren kautta. Kohta loppuu matka ja silloin paratiisin ovet avataan armosta ansiottomille. Sen tähden minun rakkaani kaikkialla, kun meillä näin kalliit lupaukset ovat, niin emme tottele, vaikka muutamat meistä lähteneet ovat meille vanhoille suurta murhetta ja sydämen kipua monta palavaa rukousta Jumalan tykö heidän puolestaan sillä, että e ovat tuomioillaan ja sorrollaan kansan edessä syrjään potkaisseet jokaisen , joka ei ole kyennyt heidän seuraansa tunnustamaan erehtymättömäksi ja hyväksymään monta muuta opinkappaleen muutosta, jota Kristus ei ole käskenyt. Mutta sen pahempi, nyt jo monta ylimäistä pappia seassamme tunnustetaan; vaan me vanhat emme ole löytäneet kuin sen yhden, jonka me tunnustamme Jeesuksessa, elävässä Jumalan Pojassa. Hän itse synnyttää meissä armon Hengen, joka ei voi niitä erehtyväisimpiäkään ylen katsoa eli riitainen olla, kuin myös voiman ristiin naulita lihamme himot ja halut…
__ __ __

Voi maailmaa pahennusten tähden! Samoihin aikoihin kirjoittaa Leonard Typpö: ”Meidän aikanamme raivosi tämä myrsky, että evankeliumi sekoitettiin lain kanssa, jolla muka luultiin synnitön seurakunta saatavan, vaan kaikki meni toisin. Nyt moni on luullut, että ilma iäksi tyventyy, vaan sitä ei vihollinen Sali. Vihollinen tuo aina uusia ja uusia opinkappaleita niin hurskaassa muodossa, että niiden kautta tulevat horjuvat sielut ja sydämet vietellyiksi. Se on Ruotsin Lapissa paisuttanut vanhan kristityn kuoren alla itselleen uusia sotilaita. Gällivaarasta on tullut muka vanhinten nimessä, paavillisella vallalla ja isäntähengellä miehet, joita on vaatinut oman kunnian pyyntö siihen raatelevaan työhön, että pienimmät ylenkatsotaan, heikot jaloin tallataan, merkitään ja sitten juhlallisesti julistetaan pannaan, jotka ei Kristuksen oppia ja omantunnon vakuutta vastoin saata tunnustaa muita isäkseen kuin Jumalaa. Ei Jumalan Henki opeta siitä riitelemään, kuka on suurin. kuka vanhin. Vain siinä on meillä oppimista: pysyä pieninä ja nöyräin kaltaisina. Ei kenenkään tarvitse vaatia toisilta itselleen kunnioitusta, vaan jokainen rakkaudessa palvelee toistaan, pitäin nöyryydessä toistaan parempana. Tämä on ainoa lääke tätä turmelevaa tautia vastaan, että sydän vahvistuu armolla ja on uskon kautta Jumalan armoon tämä todistus omallatunnolla, että minun sieluni kelpaa Jumalalle Jeesuksen sovintokuoleman kautta.”
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 02 Helmi 2007, 20:56, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 14 Tammi 2007, 12:45

Kirjan kirjoittaja jatkaa tämän jälkeen. sivulla 44.
Hajaannus esikoisseurakunnassa säteili pian muualle seurakuntaan. Vuoden 1902 keväällä Purnun oppilaat, Viktor Appelqvist ja Isak Kuoksu, tekivät laajan saarnamatkan Itä – Suomeen asti. ”Esikoisseurakuntia” muodostui varsinkin kaupunkeihin. Oulua pohjoisemmaksi ei uusi järjestys kuitenkaan päässyt.
__ __ __

Vuoden 1903 alkupuolella lähettivät esikoiset saarnamatkalle Suomeen Kuoksun ja Isak Nikun. Nämä miehet tulivat Tukholman kautta Turkuun ja mm. Poriin, aikaansaaden täällä hajaannuksen. Heidän julistuksessaan oli ensi sijaisesti kaksi painopistettä: oppi esikoisseurakunnasta ja ohjeellinen siveysvaatimus, lähinnä pukeutumista ja asuntojen sisustamista koskeva. Seurakuntaoppiin tuli nyt uusi korostus: ”Gällivaarassa on viinipuu ja täällä ovat oksat.” Kaikkien tuli pysyä kiinni siinä viinipuussa. Myös siveysopetus sai uuden ilmeen: ”Ennen oli saarnattu sydämeen, nyt saarnataan pintaan.” L. Typölle kirjoittamassaan kirjeessä Kalle Alm sanoo esikoissaarnaajien vaikutusalan olleen kovin taitamatonta, tarkoittaen lähinnä kiivasta saarnatapaa. (SRK ark.)
__ __ __

Kirjan sivulla 48 kerrotaan Salli Katilan muistelu erään toisen sisaren käynnistä esikoisten seuroissa ja sen jälkeisistä tunnelmista:

Tuo seurakäynti ei kiusauksia vähentänyt. Polte povella kiihtyi, kumpi on oikea, kumpi väärä? Yksi Kristuksen oppi on oikea, ei edes kahta. Puolelta toiselle vaappuminen käy yli voimien. Selvyys on saatava. Hän luki, tutki, käänteli pyhän kirjan lehtiä… ”Hyvä Isä, anna pyhän sanasi valkeus tielleni!” Kello löi yksi yöllä, löi kaksi. Taistelija oli uupua. ”Sinä kaikkinäkevä suuri Jumala, auta! ”Huutajan pyyntöön vastattiin. Aukeni Salomonin tuomio: Kaksi äitiä tuotiin viisaan kuninkaan tuomittavaksi. Toinen heistä oli yöllä maannut pienokaisensa kuoliaaksi, mutta silti hän vaati elävä lasta omakseen. Salomo tarttui miekkaansa. Elävä lapsi tuotiin kuninkaan eteen. Kirkas teräs kohosi. Tuomio kuului: ”Jaetaan lapsi, kumpikin saa puolet.” Äidin sydänjuurista saakka kuului parahdus: ”Ei saa jakaa! Annettakoon lapseni ennen vieraalle äidille.” Vieras äiti vaati: ”Jaetaan kahtia!” – Oikean äidin rakkaus oli vääjäämätön todistaja. Lapsi pääsi äitinsä rinnoille.
Tätä taustaa vasten kirkastui Selma Talolalle selvääkin selvempänä lapsen oikea äiti, Jumalan seurakunta. Hän muisti iän hopeoimain vanhusten kyyneliin asti liikuttuneena kertoneen sitä surkeasta ajasta, jolloin eriseura koetteli Siionia. Onnistuneet, isoiksi kasvaneet se vei. Kyynelin heitä pyydettiin lapsen paikalle nöyrtymään, kotiin jäämään. He eivät jääneet. Erota täytyi ”vaikka ei muuksi kuin kahdeksi viikoksi, ”kuten esikoisten saarnaaja Ryytsä oli sanonut. – Kun tuon kahtiajaon jälkeen Jumalan seurakuntaan jääneet kokoon tulivat, kuului suuri valitus seuratuvasta. Äiti itki lapsen kuolemaa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

!!!!!

ViestiKirjoittaja mutsi » 14 Tammi 2007, 15:03

Kiitos Taavetti, todella mielenkiintoisia historioita.
Avatar
mutsi
Valvoja
 
Viestit: 303
Liittynyt: 23 Huhti 2005, 22:38
Paikkakunta: Hailuoto

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Tammi 2007, 18:56

Mitä näistä opimme?

Muistelen aluksi erään lapsuudessaan esikoisten joukossa eläneen ja muutamien muidenkin kertomia kokemuksia. Puhuttelutapa ja kanssakäyminen oli ainakin täkäläisillä esikoislestadiolaisilla erittäin, sanoisiko, korostetun ystävällistä. Puhujat saattoivat keskustella lasten kanssa kysellen heidän mahdollisia syntejään: Oletko tehnyt sitä tai oletko tehnyt tätä tai jotakin muuta sellaista. Ehkä se ei sinänsä ole mitään väärää, vaikka vaikuttanee hiukan tarpeettomalta tinkaamiselta. Lasten kanssa juttelu on kuitenkin tehtävä lasten ehdoilla. Kysyin myös muutamilta kokeneilta, oliko esikoisilla lakisaarnan vaatimus. Kertoivat sellaista olleen.
Jos sellaista kyselyä on oppinut pitämään vääränä, sitä tietysti karttaa mahdollisimman pitkälle. Jos valvominen menee toisten, väärinäkin pidettyjen opetusten tarkkailuun, ja sitä viimeisen perusteellisesti pyrkii välttämään, se johtaa opin vääristymiseen vastakkaiseen suuntaan. Jos laillisuuden opin pelossa karttaa varottamasta läheistään synnin vaarasta, se johtaa toiseen äärimmäisyyteen, eli tässä tapauksessa opilliseen hempeyteen.
On ero opillisen hempeyden ja arkuudesta johtuvan hempeyden välillä. En niitä nyt käy tarkemmin selittämään, mutta se totuus on syytä ottaa vakavasti. Jos arkuuden hempeyttä puolustetaan, sekin johtaa opilliseen hempeyteen. Oikea evankeliumin mukainen vaikean asian ja synnin käsite tuli nähtäville keskustelussa muutamien lähiseudun Rauhanyhdistyksen veljien kanssa. Eräs heistä sanoi, että ei missään tapauksessa saa sanoa kovasti eikä pahasti, vaan mahdollisimman suurella ystävällisyydellä on pyrittävä keskustelemaan. Siihen toinen veli jatkoi, että vaikka sen miten rauhallisesti ja ystävällisesti sanoisi, eivät kaikki sitä pysty tai eivät haluakaan sellaisena käsittää.
Keskeytän tältä illalta, ehkä jatkan myöhemmin.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Tammi 2007, 08:11

Kukaan uskovainen ei ymmärrä, eikä tarvitse ymmärtää kaikkia Jumalan salaisuuksia pohjiaan myöten. Vaikka Jumala olisi antanut jonkun mielestä paljonkin ymmärrystä, se ymmärrys on vain pientä pintaraapaisua. Mutta seurakuntaansa, Jumalan valtakuntaan, on Jumala kaikki tiedon ja ymmärryksen aarteet kätkenyt. Yksilönä kukaan meistä on vain syntinen, armosta uskova Jumalan lapsi., siinä meille on kyllin. Yhdessä olemme Jumalan seurakunta, armon valtakunta, Kristuksen ruumis maan päällä, ihmisten keskuudessa. Ei kuitenkaan se luonnon ihminen, joka silmissä näkyy, vaan näkymätön, multaiseen peltoon kätketty aarre, jota Jeesus eläessään kehotti etsimään ja omistamaan.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

EdellinenSeuraava

Paluu Uskonvanhurskaus



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron