Rontsa kirjoitti:Tarkentaisin vielä että mitä tarkoitit nimenomaan sillä että pikkuesikoisuuden eron syynä osaltaan olisi ollut armon ja totuuden marssijärjestys? En ole aikaisemmin kuullut että tuosta asiasta olisi ko hajaannuksessa ollut kysymys.

Maarimi kirjoitti: Tarkoitan, että vaikka kävisin vain sunnuntaisin lut.messussa, voisin silti uskoa samankaltaisesti kuin vl:t.
Maarimi kirjoitti:Olen ihan itse yrittänyt pohtia tätä Jumalanvaltakunnan salaisuutta. Monet haluavat sekoittaa sen kaikki hyväksyvään oppiin, mutta tokihan suurin osa sisimmässään ymmärtää, että kyse on siitä, että ei tarvita mitään organisaatioita voidakseen uskoa samankaltaisesti. On tietysti luonnollista, että samalla lailla uskovat haluavat kokoontua yhteen. Muodolliset ja lakiin perustuvat erot eivät kuitenkaan erota kristittyjä toisistaan vaan erilainen usko. Yksin ei ole hyvä olla eikä ulkoisesti omasta identiteetistään poikkeavassa porukassa, mutta ei se jako uskovaisiin ja epäuskoisiin ole niin yksinkertainen. Tarkoitan, että vaikka kävisin vain sunnuntaisin lut.messussa, voisin silti uskoa samankaltaisesti kuin vl:t.
). Jeesus puhui ko. luvussa lihansa syömisestä ja juomisesta. Tämä ei kuitenkaan liity ehtoolliseen sinänsä(?) Koska Kristushan sanoo:lukkari kirjoitti:Mielenkiintoinen yksityiskohta, joka pitää kirjoittaa vielä (ei liity aiheeseen, mutta varsinkin kehäkukkaselle tiedoksi). Jeesus puhui ko. luvussa lihansa syömisestä ja juomisesta. Tämä ei kuitenkaan liity ehtoolliseen sinänsä(?) Koska Kristushan sanoo:
Sanat, jotka minä teille puhun, ovat henki ja elämä. Nämä sanat Pietari vahvistaa:Sinulla on ijankaikkisen elämän sanat.
Ehkäpä haluat avata sitä lisää tuossa ehtoollisketjussa? (Ainakaan tästä en erityisesti saanut kiinni mitä tarkoitit)Maarimi kirjoitti:Entä jos minä nyt parannuksen armon saaneena vien sanomaa eteenpäin, ja saarnaan syntejä vielä osattomille anteeksi muualla kuin seuroissa. Onko sillä mitään arvoa, jos se tapahtuu "joukon ulkopuolella"?
Maarimi kirjoitti:No, olisiko parempi esimerkki sitten sellainen, että ihminen voi sydämestään uskoa kuten samanuskoinen vl, vaikka hän olisi yksin vankeudessa!
Maarimi kirjoitti:Taavetti hyvä, en tietoisesti etsi heikkoja kohtia Siionin muurista. Ihmettelen vain tällä hetkellä näitä asioita, kunnes ne minulle kirkastuvat. Yhä mietin, miksi tämä toiset ulkopuolelle sulkeva oppi on vasta hajaannuksen jälkeen tullut vallalle näin räikeästi? Vaiko juuri siksi?
Weha kirjoitti:timoteus hyvä, usein nähdään asioita kovin pinnallisesti. Näin on ulkopuolisten seurakuntaopin suhteen.
Jumala vanhurskauttaa omansa, vain seurakuntansa kautta. Eikä Pyhä Henki opeta eritavalla, vaan opettaa aina yhdellä tavalla. Tästä on varmasti kyllin palstalla kirjoitettu.
O.M kirjoitti:Maarimi kirjoitti:No, olisiko parempi esimerkki sitten sellainen, että ihminen voi sydämestään uskoa kuten samanuskoinen vl, vaikka hän olisi yksin vankeudessa!
Toki! Seurakuntayhteyden puuttuminen ei kadota, vaan sen halveksuminen. Samoinhan on kasteenkin laita: ei ilman kastetta jääminen kadota, vaan kasteen halveksuminen.
Jos taas seurakuntayhteys ylönannetaan siksi, että Kristuksen ies ja hallituksen muoto ovat ihmiselle sopimattomia, kyse ei voi olla elävästä uskosta tai jos on, sellainen usko kuolee pian, koska ei ihminen voi kuunnella samanaikaisesti sekä Henkeä että lihaa. Jeesus totesikin, ettei kukaan voi palvella kahta herraa.
timoteus kirjoitti:Miksi ne seurakunnat joille Paavali kirjoitti opettivat niin eritavoin? Miksi apostolien kokouksessa väiteltiin kiivaasti ja tehtiin kompromissi? Miksi ilmestyskirjan seurakunnat olivat niin eritilassa? Tervetuloa Weha arkipäivään jossa kaikki ei ole täydellistä kiiltokuvaa.
Rontsa kirjoitti:Tarkentaisin vielä että mitä tarkoitit nimenomaan sillä että pikkuesikoisuuden eron syynä osaltaan olisi ollut armon ja totuuden marssijärjestys? En ole aikaisemmin kuullut että tuosta asiasta olisi ko hajaannuksessa ollut kysymys.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa