Ankka kirjoitti:Tarkotin tuolla lausahduksella itteeni ja sua, O.M. Mut oikeesti oisin voinu jättää sut siit pois, ethän sä oo oikeesti mikään sekopää, miehän se vain oon sitä...se oli vain semmonen spontaani tunne, ku luin sun kirjotuksen...se feikkiepäily ehk aiheutti sen. Mutta ihan kettään mul ei oo oikeutta sanoo skitsofreeniseksi, enkä kyl silleen sanonukkaan. Tulee vain semmonen olo et tää maailma on skitsofreeninen; suo siellä, vetelä täällä!
No lipsahteleehan noita harkitsemattomia sanavalintoja minultakin, pahoittelen ja pyydän niitä anteeksi. Olen sen verran paksunahkainen, etten jaksa ottaa skitsofreenikoksi leimaamisesta paineita, mutta mielestäni on skitsofreenikkoja kohtaan vähän kyseenalaista käyttää ko. sanaa haukkumasanana. Se on kuitenkin vain sairaus siinä missä muutkin sairaudet enkä ainakaan itse haluaisi dramatisoida sitä liikaa.
Ankka kirjoitti:Kerro mulle, mihin syntiin olen joutunut. Koen et vihjailet mun elävän synnissä. Samallai koin et niil edellisil viesteilläsi halusit osoittaa, etten oo kovin luotettava. Siit se tunne epärehellisyyden leimasta kohdallani. Samoten feikkiepäilys...Ihan ku haluisit kylvää toisten lukijoitten mieliin tietynlaista kuvaa musta; syntiin langennut, epäluotettava, feikki...en koe et noi ois totta.
En osaa sanoa, missä olet joutunut syntiin, mutta tulkitsen opillisen hapuilun (huom. ei tietämättömyyden) johtuvan
aina synnin petoksesta ja hoitamattomasta omastatunnosta. Tämä johtuu siitä, että Raamatun mukaan puhdas evankeliumin oppi on yhtä kuin puhdas elävä usko, erottamaton kokonaisuus.
Olet aivan oikeassa siinä, että kehotan kaikkia vl-lukijoita normaalia suurempaan tarkkaavaisuuteen kirjoitustesi kohdalla. Niissä on paljon oikeaa, mutta paljon myös sellaista, joka saa niskakarvat pystyyn. En varmastikaan ole ainut vl-lukija, joka lukee sinun ja muutamien muiden "nettiluthereiden" kirjoituksia hyvin varauksellisesti. Pahoittelen, jos asian ilmaiseminen näin suoraan pahentaa sinua, mutta ei kait se asia kaunistelemalla miksikään muutu.
Minun puolestani saat esittää tämän palstan tarkoituksen ja sääntöjen puitteissa vapaasti näkemyksiäsi, mutta en hyväksy sellaista mentaliteettia, että "mitä tahansa kirjoitankin, teidän on pakko loputtomiin pitää minua uskovaisena". Mitä se oikeastaan loppupelissään meidän sielujemme autuuteen vaikuttaa, pitääkö joku nettikeskustelija sinua tai minua uskovaisena? Eikö tärkeintä ole kuitenkin omakohtainen usko ja se, että kilvoittelee synnin pois panijana niin, että maan päälle jäisi oikeassa elävässä elämässä todistus siitä, että sielu kelpaa Jumalalle.
Ankka kirjoitti:Mut se on totta et oon äärettömän epävarma immeinen. Mun on se ihan helppo myöntää. Sikstakii kyselenki kokoajan asioista. Vilpittömästi.
Epävarmuutesi kuitenkin häviää roimiessasi hoitokokouksia. Minusta olet kirjoittanut jo niin paljon aiheesta, että jos olisin asemassasi, kokisin velvollisuudekseni ottaa yhteyttä sinua hoitaneisiin henkilöihin ja kertoa, miten olet kokenut tapahtumat. Asia voi olla niinkin, että he eivät välttämättä tiedä lainkaan, miten he ovat pahoittaneet pienen tytön mielen. Muutenkin on tietääkseni varsin terapeuttista lähestyä suoraan henkilöitä, jotka ovat aiheuttaneet traumoja. Pelkkä puhuminen jo itsessään voi auttaa. Olen itse kokenut joskus lapsena tulleeni vanhempieni taholta epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, yleensä sen takia, että heillä ei ole ko. tilanteissa ollut käsitystä asioiden oikeasta luonteesta. Kun olen myöhemmin asioista kertonut heille, se on helpottanut omaa oloani, vaikka vanhempani eivät välttämättä edes muista minun ottaneen ko. asioita esille. Toiselle ihmiselle mitätön tapahtuma muiden joukossa saattaa olla toiselle iso, elämääkin suurempi tapahtuma.