Herra lisää seurakuntaansa
Ja Herra lisäsi joka päivä autuaaksi tulevaisia seurakunnalle. (Ap.t 2:47)
Kun luemme raamatun kertomusta Jerusalemin ensimmäisistä helluntaiseuroista, kiintyy huomio helposti tekstiksi merkittyyn lauseeseen, joka on Apostolien tekojen toisen luvun viimeinen. Tuntuukin siltä, kuin kirjoittaja olisi halunnut tuohon lauseeseen, aivan kuin kiteyttää eräänlaisen yhteenvedon noitten onnellisten päivien tapahtumista, kun Herra voimallisesti lisäsi seurakuntaansa.
Meille on kerrattu Ap. tekojen toisessa luvussa Uuden Testamentin aamupäivästä, kuinka Pyhän Hengen lahjan saaneet apostolit alkoivat saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta, alkaen Jerusalemista, Vapahtajalta itseltään saamansa toimintakäskyn mukaisesti. Me muistamme erityisesti. sen, miten siellä Pietarin saarnan jälkeen ilmaantui ihmisiä, joilla oli kysymystä sellaisesta tärkeästä asiasta, että miten sitä ihminen tulee autuaaksi. Meidän on tämän päivän Jumalan lapsina tärkeätä panna merkille, ettei Pietari antanut mitään uutta ja ennenkuulumatonta neuvoa tässä asiassa noille kysyvällä paikalla oleville ihmisille, vaan hän neuvoi heitä tekemään parannuksen.
"Tehkää parannus ja antakaa jokainen kastaa itsensä Jeesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksiantamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." ,(Ap.t. 2:38). Aivan ihmeellisesti osoitetaan vielä Jumalan sanassa tässäkin kohdin, aivan kuin, siltä täysin väärän ja erheellisen käsityksen, että uudestisyntyminen olisi tapahtunut vasta kasteessa, että uskominen kulki kasteen edellä: "Jotka siis mielellänsä hänen sanansa ottivat vastaan, ne kastettiin." (Ap.t. 2: 41)
Tässä ilmenee vanha, raamattujen mukainen vanhurskauttamisjärjestys. Jumalan valtakunnasta käsin ennen uskoneet Pyhän Hengen viran kautta saarnasivat evankeliumin sanan julkisesti korvin kuultavaksi ja sydämen uskolla vastaan otettavaksi, jolloin näihin vastaanottajiinkin laskeutui Pyhä Henki todistamaan Jumalan lapsioikeudesta. Ja Herra lisäsi joka päivä autuaaksi tulevaisia seurakunnalle.
Voisimme sanoa, että tuohon lauseeseen sisältyy ensinnäkin se ilo ja riemu, jota Jumalan valtakunnassa saatiin kokea, kun oli kysyvällä paikalla olevia ihmisiä. Joille kelpasi evankeliumin sana. – Vain Jumalan valtakunnassa voidaan vilpittömästi iloita tällaisestakin asiasta, ja vain siellä todella ymmärretään tämän asian merkitys. Maailman kristillisyydelle tuntuu tällainen asia olevan täysin yhdentekevä, puhumattakaan siitä, että siellä ajateltaisiin tästä asiasta millään tavalla iloita. Siellä sanotaankin, ettei sillä ole niin suurta väliä, missä joukossa ihminen ulkonaisesti on taivaan tietä kulkemassa, kunhan vain vaeltaa hurskaasti ja jumalisesti. Kyllä kai totisimmat joka joukossa tulevat autuaaksi.
Onpa tosiaan suhtautuminen asiaan Jumalan valtakunnassa aivan toisenlainen. Köyhä Jumalan lapsi kiittää Taivaan Isää siitä, ettei ole koskaan, ei matkan alkaessa, ei myöskään myöhemmin sen jatkuessa, käyty sitä totisuutta mittaamaan, ja että on aivan kaltaisenaan saanut olla Jumalan joukon kanssa matkaa tekemässä. Toisinaan tuntuu aivan ihmeeltä, että tällaista huonoa vaeltajaa on Taivaan Isä jaksanut valtakunnassaan kärsiä ja hoitaa. On saanut vapain sydämin veisata: "Mä elän laupeudesta, ja armon antimista. En ansainnut mä autuutta, se tuotiin taivahista." Kun Jumalan lapsi saa tuntea, miten paljon häntä itseään on rakastettu, tulee hänelle kiitollinen mieli siitä Taivaan Isää kohtaan, mutta toisaalta hätä ja huoli niiden puolesta, jotka ovat vielä ulkopuolella. Sen vuoksi hän tahtoo neuvoa ulkona olevia parannukseen. Tähän antaa kehotuksen myös Jumalan sana. "Saarnaa sanaa, pidä päälle, sekä hyvällä että sopimattomalla ajalla." (2. Tim. 4: 2). Jumalan lapset tahtoisivat, että kaikki ihmiset käsittäisivät elävän uskon. Ja Jumalan valtakunnassa iloitaan, kun Jumalasta eroon joutunut ihminen saa sen armon.
Tekstin sanoihin sisältyy myös se ilo ja riemu, mitä saivat kokea nämä ihmiset, joita näin siirrettiin maailman pimeydestä Jumalan ihmeelliseen valkeuteen. Saatiin omakohtaisesti kokea, miltä tuntuu, kun kymmenentuhannen leiviskän velkataakka siirrettiin pois hartioilta, ja päästiin nauttimaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Silloin oli lintu huoneen löytänyt, ja pääskynen pesänsä. Taivaan Isän alas vuodattama rakkaus liitti parannuksen armon saaneet toisiin taivaan tien matkamiehiin, ja saatiin tuntea myös se suuri armo, että elävää uskoa, tuota ihmisen sydämessä palavaa
taivaan tulta hoidetaan.
Jumalan seurakuntaa onkin raamatun profeetallisissa kuvissa monesti verrattu äitiin, jonka helmassa totuuden sanalla uudesti synnytetään Jumalalle. Tällä seurakuntaäidillä on velvollisuus lapsiaan, aivan kuin ajallisessa elämässäkin äidillä tämä velvollisuus. Laissa on säädetty äidille ankara rangaistus, jos hän tämän velvollisuuden laiminlyö. Niinpä Jumalan sana kehottaa meitä holhoamaan toinen toistamme. Ja aivan erityisesti olisi muistettava niitä, jotka ovat ensi askeleita ottamassa tällä taivaan tiellä.
"Ja ottakaamme vaari toinen toisestamme." (Hepr. 10: 24) Kaitkaa Kristuksen laumaa, joka teidän hallussanne on. Pitäkää siitä vaari, ei vaadittuina, vaan hyvällä mielellä, ei turhan voiton tähden, vaan hyvästä tahdosta." (1. Piet. 5: 2). Tästä asiasta oli Paavalillakin syvä huoli, kun hän Miletossa hyvästeli Efeson seurakunnan vanhimpia viimeistä kertaa. "Niin ottakaa siis itsestänne vaari, ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät piispoiksi pannut, kaitsemaan Jumalan seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä ansainnut on. Sillä minä tiedän minun lähtemiseni jälkeen tulevan teidän sekaanne hirmuiset sudet, jotka ei laumaa säästä.” (Ap.t. 20: 28 – 29)
Elävää uskoa hoidetaan evankeliumin sanalla ja sakramenteilla. Tämän maailman kuollutta uskoa tunnutaan nykyisin hoitavan kaikenlaisilla järkeen vetoavilla, kristillismielisillä esitelmillä, elokuvilla, teatterilla ja musiikilla. Tällaisilla keinoilla ei ole koskaan elävässä uskossa pysytty, vaan siihen on tarvittu evankeliumi, josta Paavali sanoo: "Se on Jumalan voima itse kullekin uskovaiselle autuudeksi." (Room. 1: 16).
Kun katselemme kaikkea sitä synnin saastaa, jota aikamme maailma on tulvillaan, ja sitä, miten valtavia ovat synnin voimat, joitten vaikutusta joudumme kokemaan joka päivä omassa itsessämmekin. Ymmärrämme, ettei se ole mikään pieni voima, joka meitä on tähän päivään asti pitänyt uskomassa. Se on suuri Jumalan voima, jota Hän evankeliuminsa kautta lahjoittaa lapsillensa. Tämä voima kantaa uskovan kerran perille taivaan kunniaan.
Tekstistä käy ilmi myös, että se on Herra, joka lisää autuaaksi tulevaisten lukua. Hän yksin on sen voimallinen tekemään. Ei ole vielä tämän maailman kamaralla kävellyt, Herraa Jeesusta lukuun ottamatta, niin voimallista saarnamiestä, että olisi jollekin pystynyt synnyttämään elävän uskon. Tässä maailmassa kiitetään usein täysin ansiottomasti saarnamiehiä ja mitataan heidän paremmuuttaan sen mukaan, millaisen vaikutuksen he ovat tehneet kuulijoihinsa. Herra Jeesus opettaa, miten tällaisessa uskottoman suorittamassa käännytystyössä käy: "Voi teitä, te kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut. Jotka merta ja mannerta ympäri vaellatte, tehdäksenne uutta juudalaista: ja kuin se tehty on, niin te hänestä teette kaksi kertaa enemmän helvetin lapsen, kuin te itse olette." (Matt. 23: 15) Esimerkki on vakava ja varoittava.
Jumalan lapset uskovat raamatun mukaisesti, että se on Jumala, joka vaikuttaa sekä tahtomisen, että tekemisen. Jumalan lapsi voi vain toimia kylväjänä ja kastajana. Jumala antaa kasvun. Paavali kirjoittaa Korinttoon, jossa oli ilmennyt tästä kysymyksestä epäselvyyttä, ja jossa oli kristittyjen keskuuteen syntynyt pieniä kuppikuntia muutamien persoonain ympärille. "Niin ei se mitään ole, joka istuttaa, eikä se joka kastaa, vaan Jumala, joka kasvun antaa." (1. Kor. 3: 7). Jumalan lasten tehtävänä on toimia Jumalan käskyläisenä äänellisen evankeliumin kuuluttamisessa, mutta Jumala on se, joka huolehtii elävän uskon synnyttämisestä. "Mutta niille, jotka hänen ottivat vastaan, antoi hän voiman Jumalan lapsiksi tulla, jotka uskovat hänen nimensä päälle." (Joh. 1: 12).
Vielä täytyy panna merkille sekin, miten tuossa pienessä tekstikatkelmassa on tuotu ihmeellisen selvästi esille vielä taivaan tien osoitekin. Siinä meille ilmoitetaan se, missä Herra lisäsi joka päivä autuaaksi tulevaisten lukua. Hän lisäsi sitä seurakunnassa, tuossa ainoassa oikein uskovassa seurakunnassa, jonka ulkopuolella ei, Lutherin sanoja lainataksemme, ole yhtään autuutta, ei yhtään Kristusta. Jumalan valtakunta oli silloin, ja on tänäkin päivänä ainoa paikka, missä Jumala vanhurskauttaa jumalattoman ihmisen. Se on se paikka, jossa Jumala uskovilleen joka päivä kaikki synnit anteeksi antaa. Tänä päivänä vielä Herra lisää autuaaksi tulevaisten lukua seurakunnassaan.
Jumalan lapset kuuluttavat kaikille evankeliumin sanomaa, Herra Jeesus on sovittanut kaikkien syntivelan, ja Hänen nimessään ja veressään on lupa uskoa kaikki synnit anteeksi, aivan rauhaan, vapauteen ja iloon asti.
"Siis saarnaa Siion verestä,
se päästää tunnon siteistä,
avaapi meille autuuden
ja syntein anteeks saamisen."
Esko Kinnunen
Päivämies 28.12.1966
