Esko Kinnunen: Herra lisää seurakuntaansa

[Taavetti]

Herra lisää seurakuntaansa

Ja Herra lisäsi joka päivä autuaaksi tulevaisia seurakunnalle. (Ap.t 2:47)

Kun luemme raamatun kertomusta Jerusalemin ensimmäisistä helluntaiseuroista, kiintyy huomio helposti tekstiksi merkittyyn lauseeseen, joka on Apostolien tekojen toisen luvun viimeinen. Tuntuukin siltä, kuin kirjoittaja olisi halunnut tuohon lauseeseen, aivan kuin kiteyttää eräänlaisen yhteenvedon noitten onnellisten päivien tapahtumista, kun Herra voimallisesti lisäsi seurakuntaansa.

Meille on kerrattu Ap. tekojen toisessa luvussa Uuden Testamentin aamupäivästä, kuinka Pyhän Hengen lahjan saaneet apostolit alkoivat saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta, alkaen Jerusalemista, Vapahtajalta itseltään saamansa toimintakäskyn mukaisesti. Me muistamme erityisesti. sen, miten siellä Pietarin saarnan jälkeen ilmaantui ihmisiä, joilla oli kysymystä sellaisesta tärkeästä asiasta, että miten sitä ihminen tulee autuaaksi. Meidän on tämän päivän Jumalan lapsina tärkeätä panna merkille, ettei Pietari antanut mitään uutta ja ennenkuulumatonta neuvoa tässä asiassa noille kysyvällä paikalla oleville ihmisille, vaan hän neuvoi heitä tekemään parannuksen.
"Tehkää parannus ja antakaa jokainen kastaa itsensä Jeesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksiantamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." ,(Ap.t. 2:38). Aivan ihmeellisesti osoitetaan vielä Jumalan sanassa tässäkin kohdin, aivan kuin, siltä täysin väärän ja erheellisen käsityksen, että uudestisyntyminen olisi tapahtunut vasta kasteessa, että uskominen kulki kasteen edellä: "Jotka siis mielellänsä hänen sanansa ottivat vastaan, ne kastettiin." (Ap.t. 2: 41)
Tässä ilmenee vanha, raamattujen mukainen vanhurskauttamisjärjestys. Jumalan valtakunnasta käsin ennen uskoneet Pyhän Hengen viran kautta saarnasivat evankeliumin sanan julkisesti korvin kuultavaksi ja sydämen uskolla vastaan otettavaksi, jolloin näihin vastaanottajiinkin laskeutui Pyhä Henki todistamaan Jumalan lapsioikeudesta. Ja Herra lisäsi joka päivä autuaaksi tulevaisia seurakunnalle.

Voisimme sanoa, että tuohon lauseeseen sisältyy ensinnäkin se ilo ja riemu, jota Jumalan valtakunnassa saatiin kokea, kun oli kysyvällä paikalla olevia ihmisiä. Joille kelpasi evankeliumin sana. – Vain Jumalan valtakunnassa voidaan vilpittömästi iloita tällaisestakin asiasta, ja vain siellä todella ymmärretään tämän asian merkitys. Maailman kristillisyydelle tuntuu tällainen asia olevan täysin yhdentekevä, puhumattakaan siitä, että siellä ajateltaisiin tästä asiasta millään tavalla iloita. Siellä sanotaankin, ettei sillä ole niin suurta väliä, missä joukossa ihminen ulkonaisesti on taivaan tietä kulkemassa, kunhan vain vaeltaa hurskaasti ja jumalisesti. Kyllä kai totisimmat joka joukossa tulevat autuaaksi.

Onpa tosiaan suhtautuminen asiaan Jumalan valtakunnassa aivan toisenlainen. Köyhä Jumalan lapsi kiittää Taivaan Isää siitä, ettei ole koskaan, ei matkan alkaessa, ei myöskään myöhemmin sen jatkuessa, käyty sitä totisuutta mittaamaan, ja että on aivan kaltaisenaan saanut olla Jumalan joukon kanssa matkaa tekemässä. Toisinaan tuntuu aivan ihmeeltä, että tällaista huonoa vaeltajaa on Taivaan Isä jaksanut valtakunnassaan kärsiä ja hoitaa. On saanut vapain sydämin veisata: "Mä elän laupeudesta, ja armon antimista. En ansainnut mä autuutta, se tuotiin taivahista." Kun Jumalan lapsi saa tuntea, miten paljon häntä itseään on rakastettu, tulee hänelle kiitollinen mieli siitä Taivaan Isää kohtaan, mutta toisaalta hätä ja huoli niiden puolesta, jotka ovat vielä ulkopuolella. Sen vuoksi hän tahtoo neuvoa ulkona olevia parannukseen. Tähän antaa kehotuksen myös Jumalan sana. "Saarnaa sanaa, pidä päälle, sekä hyvällä että sopimattomalla ajalla." (2. Tim. 4: 2). Jumalan lapset tahtoisivat, että kaikki ihmiset käsittäisivät elävän uskon. Ja Jumalan valtakunnassa iloitaan, kun Jumalasta eroon joutunut ihminen saa sen armon.

Tekstin sanoihin sisältyy myös se ilo ja riemu, mitä saivat kokea nämä ihmiset, joita näin siirrettiin maailman pimeydestä Jumalan ihmeelliseen valkeuteen. Saatiin omakohtaisesti kokea, miltä tuntuu, kun kymmenentuhannen leiviskän velkataakka siirrettiin pois hartioilta, ja päästiin nauttimaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Silloin oli lintu huoneen löytänyt, ja pääskynen pesänsä. Taivaan Isän alas vuodattama rakkaus liitti parannuksen armon saaneet toisiin taivaan tien matkamiehiin, ja saatiin tuntea myös se suuri armo, että elävää uskoa, tuota ihmisen sydämessä palavaa
taivaan tulta hoidetaan.

Jumalan seurakuntaa onkin raamatun profeetallisissa kuvissa monesti verrattu äitiin, jonka helmassa totuuden sanalla uudesti synnytetään Jumalalle. Tällä seurakuntaäidillä on velvollisuus lapsiaan, aivan kuin ajallisessa elämässäkin äidillä tämä velvollisuus. Laissa on säädetty äidille ankara rangaistus, jos hän tämän velvollisuuden laiminlyö. Niinpä Jumalan sana kehottaa meitä holhoamaan toinen toistamme. Ja aivan erityisesti olisi muistettava niitä, jotka ovat ensi askeleita ottamassa tällä taivaan tiellä.

"Ja ottakaamme vaari toinen toisestamme." (Hepr. 10: 24) Kaitkaa Kristuksen laumaa, joka teidän hallussanne on. Pitäkää siitä vaari, ei vaadittuina, vaan hyvällä mielellä, ei turhan voiton tähden, vaan hyvästä tahdosta." (1. Piet. 5: 2). Tästä asiasta oli Paavalillakin syvä huoli, kun hän Miletossa hyvästeli Efeson seurakunnan vanhimpia viimeistä kertaa. "Niin ottakaa siis itsestänne vaari, ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät piispoiksi pannut, kaitsemaan Jumalan seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä ansainnut on. Sillä minä tiedän minun lähtemiseni jälkeen tulevan teidän sekaanne hirmuiset sudet, jotka ei laumaa säästä.” (Ap.t. 20: 28 – 29)

Elävää uskoa hoidetaan evankeliumin sanalla ja sakramenteilla. Tämän maailman kuollutta uskoa tunnutaan nykyisin hoitavan kaikenlaisilla järkeen vetoavilla, kristillismielisillä esitelmillä, elokuvilla, teatterilla ja musiikilla. Tällaisilla keinoilla ei ole koskaan elävässä uskossa pysytty, vaan siihen on tarvittu evankeliumi, josta Paavali sanoo: "Se on Jumalan voima itse kullekin uskovaiselle autuudeksi." (Room. 1: 16).

Kun katselemme kaikkea sitä synnin saastaa, jota aikamme maailma on tulvillaan, ja sitä, miten valtavia ovat synnin voimat, joitten vaikutusta joudumme kokemaan joka päivä omassa itsessämmekin. Ymmärrämme, ettei se ole mikään pieni voima, joka meitä on tähän päivään asti pitänyt uskomassa. Se on suuri Jumalan voima, jota Hän evankeliuminsa kautta lahjoittaa lapsillensa. Tämä voima kantaa uskovan kerran perille taivaan kunniaan.

Tekstistä käy ilmi myös, että se on Herra, joka lisää autuaaksi tulevaisten lukua. Hän yksin on sen voimallinen tekemään. Ei ole vielä tämän maailman kamaralla kävellyt, Herraa Jeesusta lukuun ottamatta, niin voimallista saarnamiestä, että olisi jollekin pystynyt synnyttämään elävän uskon. Tässä maailmassa kiitetään usein täysin ansiottomasti saarnamiehiä ja mitataan heidän paremmuuttaan sen mukaan, millaisen vaikutuksen he ovat tehneet kuulijoihinsa. Herra Jeesus opettaa, miten tällaisessa uskottoman suorittamassa käännytystyössä käy: "Voi teitä, te kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut. Jotka merta ja mannerta ympäri vaellatte, tehdäksenne uutta juudalaista: ja kuin se tehty on, niin te hänestä teette kaksi kertaa enemmän helvetin lapsen, kuin te itse olette." (Matt. 23: 15) Esimerkki on vakava ja varoittava.

Jumalan lapset uskovat raamatun mukaisesti, että se on Jumala, joka vaikuttaa sekä tahtomisen, että tekemisen. Jumalan lapsi voi vain toimia kylväjänä ja kastajana. Jumala antaa kasvun. Paavali kirjoittaa Korinttoon, jossa oli ilmennyt tästä kysymyksestä epäselvyyttä, ja jossa oli kristittyjen keskuuteen syntynyt pieniä kuppikuntia muutamien persoonain ympärille. "Niin ei se mitään ole, joka istuttaa, eikä se joka kastaa, vaan Jumala, joka kasvun antaa." (1. Kor. 3: 7). Jumalan lasten tehtävänä on toimia Jumalan käskyläisenä äänellisen evankeliumin kuuluttamisessa, mutta Jumala on se, joka huolehtii elävän uskon synnyttämisestä. "Mutta niille, jotka hänen ottivat vastaan, antoi hän voiman Jumalan lapsiksi tulla, jotka uskovat hänen nimensä päälle." (Joh. 1: 12).

Vielä täytyy panna merkille sekin, miten tuossa pienessä tekstikatkelmassa on tuotu ihmeellisen selvästi esille vielä taivaan tien osoitekin. Siinä meille ilmoitetaan se, missä Herra lisäsi joka päivä autuaaksi tulevaisten lukua. Hän lisäsi sitä seurakunnassa, tuossa ainoassa oikein uskovassa seurakunnassa, jonka ulkopuolella ei, Lutherin sanoja lainataksemme, ole yhtään autuutta, ei yhtään Kristusta. Jumalan valtakunta oli silloin, ja on tänäkin päivänä ainoa paikka, missä Jumala vanhurskauttaa jumalattoman ihmisen. Se on se paikka, jossa Jumala uskovilleen joka päivä kaikki synnit anteeksi antaa. Tänä päivänä vielä Herra lisää autuaaksi tulevaisten lukua seurakunnassaan.

Jumalan lapset kuuluttavat kaikille evankeliumin sanomaa, Herra Jeesus on sovittanut kaikkien syntivelan, ja Hänen nimessään ja veressään on lupa uskoa kaikki synnit anteeksi, aivan rauhaan, vapauteen ja iloon asti.

"Siis saarnaa Siion verestä,
se päästää tunnon siteistä,
avaapi meille autuuden
ja syntein anteeks saamisen."

Esko Kinnunen
Päivämies 28.12.1966

[Taavetti]

Helluntaipäivä

Hengen salattu työ


Joh. 14: 23–29.
Jeesuksesta sanotaan Raamatussa, että hänet on pantu loukkauskiveksi ja pahennuksen kallioksi. Ei missään tämä loukkaantuminen ole selvempää ja helpommin tapahtuvaa kuin kysymyksessä Pyhän Hengen työstä ja virasta. Ihminen on pohjimmiltaan sellainen, että hänen on oikein vaikea tunnustaa kykenemättömyyttään missään asiassa. Hän mieluummin salaa tietämättömyytensä kuin tunnustaa sen. Tyhmä puhuu suuriäänisesti niin kuin asia olisi hänelle aivan tuttu "kuin viisi sormeaan." Viisas salaa tietämättömyytensä ja yrittää ensi tilassa ottaa toista tietä, ehkä salaisesti, asiasta selvän. Edellinen saattaa mahtipontisella käytöksellään ja esiintymisellään onnistua hämäämään toisia asiaa tuntemattomia, mutta useimmiten nolaa itsensä pahan kerran. Viisaskin voi joutua tietämättömyydestään kiinni, mutta pääsee yleensä vähemmällä. Tavallisesti hän kuitenkin ajoissa saa asian tietää ja säilyttää viisaan maineensa.

Näin voi tapahtua ajallisissa asioissa, mutta ei hengellisissä, ainakaan Jumalan valtakunnassa. Jumalan Pyhän Hengen valossa joutuu viisaskin kiinni. Tämä juuri ärsyttää epäuskoista ihmistä, joka yrittää livahtaa sisälle Jumalan valtakuntaan tekeytymällä uskovaiseksi. Tämän maailman hurskaudessa, missä Pyhän Hengen työtä ei tunneta, tällainen tietenkin onnistuu, mutta ei elävän Jumalan seurakunnassa. Siellä ei selviä mahtipontisella uskosta kerskaamisella, mutta ei myöskään viisaalla varovaisuudella ajatellen, että otanpa tuosta ensin itsekseni selvää. Molemmat paljastetaan ja tuomio on sama: Ihmistyö, väärä vanhurskaus, itsepetos ei kelpaa, tee parannus. Mitä paremmin ihminen luulee onnistuneensa, sitä viiltävämpänä tulee hylkäämistuomio. Ei ole ihme, että niin moni loukkaantuu. Ei ole ihme, että Jeesuksen omasta opetustapsijoukosta nousi kysymys: "Herra, kuinka se tulee, ettäs tahdot meille (merkitsee = vain meille) itses ilmoittaa, ja et maailmalle?" Joh. 14: 22. Tekstimme on Jeesuksen vastaus tähän kysymykseen.

Jeesuksen vastaus sisältää Pyhän Hengen työn selittämisen~ ohella kaksi syytä tähän. Ensimmäinen on, että maailma ei rakasta häntä. Siksi hän ei usko itseään enää toistamiseen heille. Riittää, kun se jo kerran. on hänet ristiinnaulinnut. Mutta joka rakastaa Häntä, hänelle Jeesus uskoo itsensä ja tulee hänen tykönsä ja yhdessä Isän kanssa. Eivätkä he tule vain käymään, vaan jäävät asumaan. Samoin Pyhä Henki ottaa uskovaisessa asunnon. Ei se ole vain käypäläinen kuten maailmassa käsitetään. Toinen syy, miksi Jeesus ei usko itseään ja Pyhää Henkeä maailmalle on: "Minun rauhani minä annan teille: en minä anna teille niin kuin maailma antaa". Jeesus ei siunaa rauhallaan muita kuin parannuksentekijät, mutta ne Hän siunaakin runsaalla siunauksellaan. Taas jumalattomalla ei ole rauhaa eikä sitä väärällä vanhurskaallekaan voida toivottaa, ei vaikka hän kyynelin sitä pyytelisi. Miksi? Eikö tämä ole kovuutta ja rakkaudettomuutta. Ei, tämä on totuudessa rakastamista, sillä vilpistely ei Jumalan edessä auta, ja ajan rajan takaa ei palata enää korjaamaan tehtyjä erehdyksiä. Vain totuus tekee meidät vapaiksi. Toivomme, ja sitä Herra Jeesuskin odottaa, että oikean, taivaan rauhan puute ja jano saisi painaa ihmisen niin köyhäksi ja pienen paikalle, että nöyrtyisi tulemaan armon kerjäläiseksi ja parannuksen ahtaan portin kautta Jumalan valtakuntaan. Jeesus sanoo: "Autuas se, joka ei pahene minusta." Nöyrry siis sinäkin epäuskon lapsi. Luovu omista keinoistasi ja tee parannus. Vielä kuuluu Jumalan valtakunnasta hyvää puhuva veren ääni sinunkin synteisi yli.

Pentti Kopperoinen
Päivämies 25.5.1966

[Taavetti]

Rikas mies ja Latsarus

1.kolm.jälk.s.
Oli yksi rikas mies, joka vaatetti itsensä purppuralla ja kalliilla liinavaatteilla, ja eli joka päivä ilossa herkullisesti. Oli myös kerjääjä, nimeltä Latsarus, joka makasi hänen ovensa edessä täynnänsä paisumia. Ja pyysi ravittaa niistä muruista, jotka rikkaan pöydältä putosivat, mutta koirat myös tulivat ja nuolivat hänen paisumansa.

Niin tapahtui, että kerjääjä kuoli ja vietiin enkeleiltä Abrahamin helmaan, niin kuoli myös rikas ja haudattiin. Ja kuin hän helvetissä vaivassa oli, nosti hän silmänsä ja näki Abrahamin taampana ja Latsaruksen hänen helmassansa. Ja hän huusi, sanoen: isä Abraham, armahda minun päälleni ja lähetä Latsarus kastamaan sormensa pää veteen, että hän jäähdyttäisi minun kieleni, sillä minä kovin veivataan tässä liekissä. Niin sanoi Abraham: poikani, muista, että sinä sait sinun hyvääs elämässäs, niin myös Latsarus pahaa. Mutta nyt hän lohdutetaan, ja sinä vaivataan. Ja paitsi kaikkia näitä, on meidän ja teidän välillä suuri juopa kiinnitetty, että ne, jotka tahtovat täältä sinne teidän tykönne mennä, ei he voi, eikä sieltä tännekään tulla.

Niin hän sanoi: minä rukoilen siis sinua, isä, ettäs lähetät hänen minun isäni kotoon. Sillä minulla on viisi veljeä, todistamaan heille, ettei hekin tulisi tähän vaivan sijaan.
Sanoi hänelle Abraham: heillä on Moses ja prophetat, kuulkoot heitä. Mutta hän sanoi: ei, isä Abraham: vaan jos joku kuolleista menis heidän tykönsä, niin he parannuksen tekisivät.

Hän sanoi hänelle: ellei he Mosesta ja prophetoita kuule, niin ei he myös usko, jos joku kuolleista nousis ylös." Luuk. 16: 19–31.

Monet tahtoisivat olla täällä ajassa rikkaan miehen osassa, joka oli iloista ja huoletonta elämää. Mutta hänen kuoleman jälkeinen osansa ei ketään varmasti kovin paljon houkuttele. Raha, valta ja arvoasema ovat ihmisille kaikki kaikessa, sillä eivät he tahdo tietää ja uskoa, että "Ei koreus ja kullat maan voi seurata sua kuolemaan, ne kaikki sulta tänne jää, kuule se, rakas ystävä." SL 116. Tämäkin Jeesuksen kuvaama tapahtumasarja on erittäin ajankohtainen meidän, ajan illassa elävien ihmisten kohdalla huolimatta siitä, että lähes kaksituhatta vuotta on kulunut kerrotuista tapahtumista.

Voi sitä onnettomien ihmisten joukkoa, johon kuuluu sekä rikkaita että köyhiä, jotka rakentavat koko elämänsä materiallsmiin. Nämä ovat vaatimassa, että jokaisen pitäisi saada mahdollisimman paljon ajallista hyvää, jotta voisi elää ilossa herkullisesti, eivätkä he usko liioin muuhun kuin "kalaan ja leipään." Heille Latsaruksen elämänaikainen osa on kauhistus, koska hän oi vain kurja ja säälittävä kerjäläinen.

Latsaruksen kaltaisina kerjäläisinä saamme mekin, matkaystävät rakkaat, kulkea tämän syntisen maan syrjällä. Vieras ja kylmä se meille on. Jumalan lasten synnit ovat aina tämän maailman ihmisten nuoleskeltavina ja pureskeltavina samoin, kuin koirat nuolivat Latsaruksen paisumia, sillä ulkopuolella Jumalan valtakunnan ovat koirat ja velhot.

Etsikon ajan illan kuumissa taisteluissa maallisesti ja/tai hengellisesti rikkaat ihmiset luulevat tekevänsä Jumalalle palveluksen, kun estävät evankeliumin julistamista. Samanlaista hurskautta oli Saulus tarsolaisellakin, mutta hän joutui siitä luopumaan, kun Jeesus osoitti, että hän vainosi niissä köyhissä opetuslapsissa Jeesusta.

Kuule, sinä kiusattu matkaystäväni, joka olet jo ajatellut, että minut on taivaassakin unohdettu. Latsaruksenkin kerjääminen kerran päättyi. Hän sai siirtyä enkelisaatossa Abrahamin helmaan, eikä turmeluksen maja enää painanut. Eivät tulleet koirat nuolemaan, eikä tarvinnut kerjäläisen sauvaan nojata. Silloin, kun meidänkin vuoromme tulee lähteä, vaikka kivisateen keskeltä, niin kuin Stefanus, niin enkelit noutavat meidätkin Abrahamin helmaan, jos me loppuun asti tässä uskossa kilvoittelemme.

Monet väärät paimenet opettavat, että helvettiä ei ole olemassakaan. Mutta mihin he panevat tämän Jeesuksen, erehtymättömän puhujan, kuvauksen, eli kuinka he selittävät rikkaan miehen kuoleman jälkeisen olotilan. Ei ole lupa ottaa eikä lisätä Raamatun sanoihin mitään, niin kuin siitä Raamatun viimeisellä lehdellä sanotaan, sillä sellaisen opettajan osan Jumala ottaa pois elämän kirjasta.

Saamme rukoilla, että Jumala saisi herättää epäuskoiset jo täällä ajassa, ja johdattaa omaan armovaltakuntaansa, ettei heidänkään tarvitseisi rikkaan miehen tavoin herätä helvetin vaivassa, sillä siellä herääminen on peruuttamattomasti liian myöhäistä. Epäuskoisille ja väärää huolta elatuksestaan kantaville kuuluu Hyvän Paimenen kehotus: "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa, ja niin kaikki nämä teille annetaan."

Rikas mies näki Latsaruksen Abrahamin helmassa ja pyysi yhtä vesipisaraa iankaikkisen janonsa sammuttamiseen. Mutta siellä ei enää julisteta armoevankeliumia. Osaansa ei voi muuttaa ajan rajan tuolla puolen, se on se, mikä on lähtöhetkellä ollut ja niitä osia on vain kaksi, joko siunatun (Latsaruksen) tai kirotun (rikkaan miehen) osa. "Mene, ja myy kaikki", sanoi Jeesus rikkaalle nuorukaiselle, vaikka hän oli pitänyt kaikki käskyt hamasta nuoruudestansa asti. Paavali oli Gamalielin jalkain juuressa kasvatettu, lain puolelta laittamaton, mutta raiskana hän hylkäsi sen omatekoisen vanhurskauden, vaikka se kelpasi sen ajan kirkonmiesten edessä.

Hengellisesti rikas oli sekin fariseus, joka rukoillessaan Jumalaa koko ajan vain kiitti omaa vanhurskauttaan ja erinomaisuuttaan. Siinä rikkaudessa on se huono puoli, että se ei kelpaa Jumalan edessä, vaan se on niin kuin saastainen vaate. Laodikean seurakunnan enkelille Jeesus käski kirjoittaa: "Että sanot, minä olen rikas, minä olen rikastunut ja en mitään tarvitse, ja et tiedä, että viheliäinen ja raadollinen olet, köyhä, sokia ja alastoin." IIm. 3: 17. Jeesus antoi ohjeet, mitä tämänkin ihmisen piti tehdä, jotta hän saisi korjatuksi viheliäisen tilansa. Samat ohjeet kuuluvat vieläkin niille, jotka ovat samanlaisessa sieluntilassa.

"Minä neuvon sinua minulta ostamaan kultaa tulella selitettyä, ettäs rikastuisit, ja valkiat vaatteet, joillas sinua pukisit, ettei sinun alastomuutes häpy näkyisi, ja voitele silmäs silmäin voiteel la, ettäs näkisit." Ilm. 3:18.

Saamme rukoilla, että Taivaallinen Isä varjelisi meitä, ettemme kasvaisi päätämme pitemmiksi muita, niin kuin kuningas Saul. Me tarvitsemme paljon hoitoa ja Jumalan rakkautta, sillä aika on paha. "Monta puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pitävät jumalattoman menon, ei näitä tottele, mutta ymmärtäväiset ottavat näistä vaarin." Dan.12: 10.

Eivät ole turhia ne monet hoitokokoukset, vaikka sielunvihollinen yrittää niitä parhaan kykynsä mukaan sotkea. Saamme niissä olla kysymässä Herran suuta ja sitä, mitä Henki seurakunnille sanoo, sillä seurakunta on totuuden patsas ja perustus. Ei kysynyt Bileam Herran suuta, kun hän meni kolmannen kerran Balakin tykö kiroamaan Israelia, vaan sanoi: "Näitä sanoo se mies, jonka silmät avatut ovat." Seuraukset olivat huonot ja Blleaminkin ruumis löytyi jumalattomien joukon alta, kun Herra tappoi kansaa.

Kuuliaiset lapset Jumala on luvannut hyvästi siunata, eikä Hän anna omiltaan mitään hyvää puuttua. Olemmehan saaneet silloin lahjoista suurimman, kun saimme omat veriruskeat syntimme anteeksi Jeesuksen täydellisen lunastustyön ja suuren laupeuden tähden. Se lahjavanhurskaus kelpaa Isän edessä taivaassa. Nöyrästi me saamme opetella ottamaan Isän antamina niin hyvät kuin huonotkin päivät, sillä "kuuliaisuus on parempi kuin uhri, ja totella parempi kuin oinasten lihavuus".1. Sam.15: 22.

Ei luvattu rikkaalle miehellekään, että joku kuolleista lähetettäisiin saarnaamaan hänen veljillensä, vaan Moosesta ja profeettoja käskettiin kuulemaan. Näin on meidänkin sikanamme: eivät kuolleet tule evankeliumia julistamaan, vaan ne halvat ja ylönkatsotut Latsaruksen sisaret ja veljet, jotka asuvat tämän maan päällä. Jos meidän evankeliumimme on peitetty, niin se on niiltä peitetty, jotka kadotukseen menevät. Sielujen murhaaja pitää hirvittävää vihaa, koska se tietää itsellänsä vähän aikaa olevan. "Sen tähden te, taivaat iloitkaat, ja jotka niissä asutte. Voi maan ja meren asuvia, sillä perkele astuu alas teidän tykönne, pitäin suurta vihaa, tietäen itsellänsä vähän aikaa olevan." Ilm. 12: 12.

"Ja katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antamaan kullekin niin kuin hänen työnsä on." Ilm. 22: 12. Niin saivat rikas mies ja Latsaruskin töittensä jälkeen palkkansa. Mutta se armopalkka, jonka Latsarus sai, ei ollut hänen ansiotaan, vaan täydellinen lahja, Jumalan lahja.
Nytkin saamme uskoa omat syntimme anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, vaikka omalta puoleltamme olemme täysin ansiottomat. Palkanmaksopäivä on edessä päin ja saamme pyytää Taivaalliselta Isältä, että Hän varjelisi meidät loppuun saakka tässä aljetussa uskossa.

"Jos suot sä täällä meille rikkautta, Niin välttämään sä auta ahneutta. Suo, että voimme käyttää lahjasi Myös lähimmäistemmekin parhaaksi.
Jos köyhyyttä sä tahdot meille antaa, Niin puuttehet suo nöyrin mielin kantaa. Sun tahtoos, Herra, auta tyytymään, Sua vähästäkin aina kiittämään. Vk 352: 5–8.

Vähin veljenne vaivassa ja valtakunnassa,
Juhani Kinnunen
Päivämies 24.5.1978