Yaha.a kirjoitti:wehalle haluaisin sanoa: Minäkin haluaisin uskoa, että Jumalan seurakunnan päätökset ovat erehtymättömiä. Jos kuitenkin katsot aikaa taaksepäin, mietit mitä kaikkia asioita kristillisyydessämme on joskus katsottu kadottavaksi synniksi, jotka ovat nyt luonnollinen asia.
Voitko tälläisen katsauksen jälkeen puhtaalla omalla tunnolla sanoa, että yhtään virheellistä päätöstä ei ole kristillisyydessämme tehty. Voitko vastata tähän kysymykseen suoraan. Olen esittänyt sinulle monia kysymyksiä, mutta vastaustyylisi on kiusallisen kiertävä eikä suoria vastauksia tule.
O.M kirjoitti: Mm. kyseinen raamatunkohta kuitenkin osoittaa, että papin tulee olla mies.
1 Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön.
2 Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, [3:2-7: Tit. 1:6-9]
3 ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa. [2. Tim. 2:24]
4 Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus.
5 Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta?
6 Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen kanssa.
7 Hänen on nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa, jottei hänestä puhuttaisi pahaa ja jottei hän lankeaisi Paholaisen virittämään ansaan. [2. Kor. 8:21]
Seurakunnanpalvelijoiden ominaisuudet
8 Myös seurakunnanpalvelijoiden on oltava arvokkaita ja vilpittömiä. He eivät saa käyttää liikaa viiniä eivätkä tavoitella omaa hyötyään.
9 Heidän tulee tuntea uskon salaisuus ja pitää omatuntonsa puhtaana. [1. Tim. 1:19]
10 Myös heidät on ensin tutkittava, ja kun heidät on todettu moitteettomiksi, he saavat ryhtyä hoitamaan tehtäväänsä.
11 Samoin tulee naisten olla arvokkaita, eivätkä he saa puhua muista pahaa. Heidän on oltava raittiita ja kaikessa luotettavia. [Tit. 2:3]
12 Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään.
13 Ne, jotka hoitavat virkansa hyvin, saavat arvostetun aseman ja voivat rohkeasti julistaa uskoa Kristukseen Jeesukseen. [Matt. 25:21]"
Tit. 1:
"6 Seurakunnan vanhimman tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies, ja hänen lastensa tulee olla uskovia, ei hillittömän eikä kurittoman maineessa. [1:6-9: 1. Tim. 3:2-7]
7 Seurakunnan kaitsijan täytyy näet olla nuhteeton, koska hän hoitaa Jumalan hänelle uskomaa tehtävää. Hän ei saa olla ylimielinen eikä äkkipikainen, ei juomiseen taipuvainen, väkivaltainen eikä oman edun tavoittelija,
8 vaan hänen on oltava vieraanvarainen, hyväntahtoinen, harkitseva, oikeamielinen, hurskas ja itsensä hillitsevä.
9 Hänen on pidettävä kiinni oppimme mukaisesta, luotettavasta sanasta, niin että hän kykenee myös rohkaisemaan toisia terveellä opetuksella ja kumoamaan vastustajien väitteet. [1. Tim. 1:10+]"
1. Kor. 14:
"32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan,
33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa,
34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. [1. Moos. 3:16; Ef. 5:22; Kol. 3:18; Tit. 2:5; 1. Piet. 3:1]
35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. [1. Tim. 2:11,12]"
j-prevert kirjoitti:Sinänsä sukupuoli on tuotu noissa kohdissa kyllä kiistatta esille. Mutta jo alla olevissa katkelmissa on myös muita vaatimuksia, joita ei ole katsottu välttämättömäksi noudattaa.
Jospa luettelisit ne seurakunnan virheelliset ratkaisut, voisimme sitten katsoa ja tutkia, ovatko ne seurakunnan vai yksilöiden tulkintoja.
j-prevert kirjoitti:Mitä muuta raamatullisia perusteita on sukupuolivaatimukselle?
mato kirjoitti:Kyllä minulla ainakin herää kysymyksiä erityisesti näistä seikoista:
- yhden vaimon mies (oltava naimisissa?)
- Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi (oltava jälkikasvua?)
- Hänen on nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa, jottei hänestä puhuttaisi pahaa ja jottei hän lankeaisi Paholaisen virittämään ansaan
- hänen lastensa tulee olla uskovia, ei hillittömän eikä kurittoman maineessa
Siinäpä listaa vähän tiivistettynä, niin on muidenkin helpompi löytää niitä kiinnostavia kohtia. Kuinka tärkeitä nämä vaatimusket ovat, jos niiden mukana esitetty "yhden vaimon mies" on luovuttamaton säädös miehisen seurakunnan opettajan ja kaitsijan puolesta? Minusta on mielekästä rajata aiheen käsittely yksin vanhoillislestadiolaisuuteen sekoittamatta kirkkoa mukaan. Ja eiköhän jo yhdessäkin kohdassa vaatimusten noudattamatta jättäminen ongelmallista, jos ne ovat tasa-arvoisia niiden joukossa olevan miesvaatimuksen kanssa.
Jotain tämän suuntaista ajattelin j-prevertin tarkoittaneen. Toivottavasti tämä helpotti toistemme ymmärtämistä edes vähän niin ei mene huuteluksi.
Niin, olihan siellä vielä tämmöinenkin jae keskellä seurakunnanpalvelijan ominaisuuksien kuvausta:
- Samoin tulee naisten olla arvokkaita
Mistä nyt olisi yht´äkkiä tullut oikea käsitys muutamalle teologille. Kuitenkaan ei voi olla kuin yksi oikea käsitys. Aivan kuin laulussa sanotaan:
Myös isämme uskoivat ennen ja kylvivät, leikkasivat. Me saarnaamme aikojen mennen kuin isämme saarnasivat:
j-prevert kirjoitti:kertoisitko, mitkä raamatunkohdat todella viittaavat siihen, että papinvirka (ja puhujan) ovat miehisiä.
j-prevert kirjoitti:Sinänsä sukupuoli on tuotu noissa kohdissa kyllä kiistatta esille. Mutta jo alla olevissa katkelmissa on myös muita vaatimuksia, joita ei ole katsottu välttämättömäksi noudattaa.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa